33_38_jakeeton_luvuton - page 702

701 
Toinen aikakirja
ne jäivät sinne tähän päivään asti. Arkissa ei ollut muuta kuin ne
kaksi taulua, jotka Mooses oli pannut sinne Hoorebilla, kun Herra
oli tehnyt liiton israelilaisten kanssa, heidän lähdettyänsä Egyptistä.
Kun papit lähtivät pyhäköstä - sillä kaikki siellä olevat papit olivat
pyhittäneet itsensä, osastoihin katsomatta; ja kaikki leeviläiset vei-
saajat, Aasaf, Heeman ja Jedutun poikinensa ja veljinensä, seisoivat
hienoihin pellavavaatteisiin puettuina kymbaaleineen, harppuineen ja
kanteleineen itään päin alttarista, ja heidän kanssaan sata kaksi-
kymmentä pappia, jotka puhalsivat torviin; ja puhaltajien ja veisaaji-
en oli yhdyttävä yhtaikaa ja yhteen ääneen ylistämään ja kiittä-
mään Herraa - ja kun torvet, kymbaalit ja muut soittokoneet soivat
ja viritettiin Herran ylistys: Sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa
pysyy iankaikkisesti, silloin pilvi täytti huoneen, Herran temppelin,
niin että papit eivät voineet astua toimittamaan virkaansa pilven
tähden; sillä Herran kirkkaus täytti Jumalan temppelin.
Silloin Salomo sanoi: Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä.
Mutta minä olen rakentanut huoneen sinulle asunnoksi, asuinsijan,
asuaksesi siinä iäti. Sitten kuningas käänsi kasvonsa ja siunasi ko-
ko Israelin seurakunnan; ja koko Israelin seurakunta seisoi. Hän sa-
noi: Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka kädellänsä on täyt-
tänyt sen, mitä hän suullansa puhui minun isälleni Daavidille, sano-
en: 'Siitä päivästä saakka, jona minä vein kansani Egyptistä, en mi-
nä ole mistään Israelin sukukunnasta valinnut yhtään kaupunkia, et-
tä siihen rakennettaisiin temppeli, missä minun nimeni asuisi, enkä
myöskään ole valinnut ketään olemaan kansani Israelin ruhtinaana.
Mutta Jerusalemin minä olen valinnut nimeni asuinsijaksi, ja Daavi-
din minä olen valinnut vallitsemaan kansaani Israelia.' Ja minun
isäni Daavid aikoi rakentaa temppelin Herran, Israelin Jumalan, ni-
melle. Mutta Herra sanoi minun isälleni Daavidille: 'Kun sinä aiot
rakentaa temppelin minun nimelleni, niin tosin teet siinä hyvin, että
sitä aiot; kuitenkaan et sinä ole sitä temppeliä rakentava, vaan si-
nun poikasi, joka lähtee sinun kupeistasi, hän on rakentava temp-
pelin minun nimelleni.' Ja Herra on täyttänyt sanansa, minkä hän
puhui: minä olen noussut isäni Daavidin sijalle ja istun Israelin val-
1...,692,693,694,695,696,697,698,699,700,701 703,704,705,706,707,708,709,710,711,712,...2070
Powered by FlippingBook