33_38_jakeeton_luvuton - page 671

670 
Ensimmäinen aikakirja
Jumalan arkkia Kirjat-Jearimista. Ja Daavid ja koko Israel meni
Baalatiin, Kirjat-Jearimiin, joka on Juudassa, tuomaan sieltä Juma-
lan arkkia, jonka Herra oli ottanut nimiinsä, hän, jonka istuinta ke-
rubit kannattavat. Ja he panivat Jumalan arkin uusiin vaunuihin ja
veivät sen pois Abinadabin talosta, ja Ussa ja Ahjo ohjasivat vau-
nuja. Ja Daavid ynnä koko Israel karkeloi kaikin voimin Jumalan
edessä laulaen sekä soittaen kanteleita, harppuja, vaskirumpuja,
kymbaaleja ja torvia. Mutta kun he tulivat Kiidonin puimatantereen
luo, ojensi Ussa kätensä tarttuakseen arkkiin, sillä härät kompastui-
vat. Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja hän löi hänet sen-
tähden, että hän oli ojentanut kätensä arkkiin, ja niin hän kuoli sii-
hen, Jumalan eteen. Mutta Daavid pahastui siitä, että Herra niin oli
murtanut Ussan. Siitä sen paikan nimenä on Peres-Ussa vielä tänä-
kin päivänä. Ja Daavid pelkäsi sinä päivänä Jumalaa, niin että hän
sanoi: Kuinka minä voin tuoda Jumalan arkin tyköni? Eikä Daavid
siirtänyt arkkia luoksensa Daavidin kaupunkiin, vaan hän toimitti
sen syrjään gatilaisen Oobed-Edomin taloon. Ja Jumalan arkki jäi
kolmeksi kuukaudeksi Oobed-Edomin talon luo omaan majaansa. Ja
Herra siunasi Oobed-Edomin taloa ja kaikkea, mitä hänellä oli.
Hiiram, Tyyron kuningas, lähetti sanansaattajat Daavidin luo, sekä
setripuita ja puuseppiä ja kivenhakkaajia rakentamaan hänelle lin-
naa. Ja Daavid ymmärsi, että Herra oli vahvistanut hänet Israelin
kuninkaaksi, koska hänen kuninkuutensa oli korotettu korkealle Her-
ran kansan Israelin tähden. Jerusalemissa Daavid vielä otti vaimoja,
ja Daavidille syntyi vielä poikia ja tyttäriä. Ja nämä ovat niiden
poikien nimet, jotka syntyivät hänelle Jerusalemissa: Sammua, Soo-
bab, Naatan, Salomo, Jibhar, Elisua, Elpelet, Noogah, Nefeg, Jaafia,
Elisama, Beeljada ja Elifelet. Mutta kun filistealaiset kuulivat, että
Daavid oli voideltu koko Israelin kuninkaaksi, lähtivät kaikki filis-
tealaiset etsimään Daavidia. Kun Daavid sen kuuli, lähti hän heitä
vastaan. Kun filistealaiset olivat tulleet ja tehneet ryöstöretken Re-
faimin tasangolle, kysyi Daavid Jumalalta: Menenkö minä filistealai-
sia vastaan, ja annatko sinä heidät minun käsiini? Ja Herra sanoi
hänelle: Mene; minä annan heidät sinun käsiisi. Niin he menivät
1...,661,662,663,664,665,666,667,668,669,670 672,673,674,675,676,677,678,679,680,681,...2070
Powered by FlippingBook