33_38_jakeeton_luvuton - page 1134

1133 
Jeremian kirja
Sana, joka tuli Herralta Jeremialle ja kuului näin: Näin sanoo Herra,
Israelin Jumala: Kirjoita kaikki sanat, jotka minä olen sinulle puhu-
nut, kirjaan. Sillä katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä kään-
nän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra, ja palautan
heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä, ja he saavat
periä sen. Ja nämä ovat ne sanat, jotka Herra on puhunut Israelis-
ta ja Juudasta. Näin sanoo Herra: Pelon huudon me kuulemme: on
hirmu, ei rauha! Kysykää ja katsokaa: synnyttääkö miehenpuoli?
Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitansa synnyttä-
väisten tavalla, ja miksi ovat kaikki kasvot käyneet valjuiksi? Voi!
Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuk-
sen aika, mutta hän on pelastuva siitä. Ja sinä päivänä, sanoo
Herra Sebaot, minä särjen ikeen sinun kaulastasi ja katkaisen sinun
siteesi. Eivät tee enää muukalaiset heitä palvelijoikseen, vaan he
saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa,
jonka minä heille herätän. Mutta sinä, minun palvelijani Jaakob, älä
pelkää, sanoo Herra, älä säiky, Israel. Sillä katso, minä pelastan si-
nut kaukaisesta maasta, sinun jälkeläisesi heidän vankeutensa
maasta. Ja Jaakob on palajava, elävä rauhassa ja turvassa, kenen-
kään peljättämättä. Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja
pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan
minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee:
minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua
jätä. Sillä näin sanoo Herra: Paha on sinun vammasi, kipeä on
saamasi isku. Ei kukaan aja sinun asiaasi; sinun haavaasi ei paran-
neta, se ei kasva umpeen. Kaikki sinun rakastajasi ovat sinut un-
hottaneet, sinua he eivät kysy. Sillä niinkuin vihollista lyödään, olen
minä sinua lyönyt, kovalla kurituksella, koska sinun rikoksesi on
suuri, sinun syntisi monilukuiset. Miksi valitat vammaasi, kipusi ko-
vuutta? Koska sinun rikoksesi on suuri, sinun syntisi monilukuiset,
olen minä sinulle tämän tehnyt. Niin myös kaikki sinun syöjäsi syö-
dään, ja kaikki sinun ahdistajasi, kaikki tyynni, vaeltavat vankeuteen;
sinun ryöstäjäsi joutuvat ryöstetyiksi, ja kaikki saalistajasi minä an-
nan saaliiksi. Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja paran-
1...,1124,1125,1126,1127,1128,1129,1130,1131,1132,1133 1135,1136,1137,1138,1139,1140,1141,1142,1143,1144,...2070
Powered by FlippingBook