PAAVALIN TOINEN KIRJE KORINTTOLAISILLE

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

PAAVALIN TOINEN KIRJE KORINTTOLAISILLE

P. PAAVALIN TOINEN EPISTOLA KORINTILAISILLE

 

 

 

Esipuhe.

 

Ensimäisessä Epistolassa on p. Paavali monesta asiasta Korintilaisia kovin nuhdellut, ja väkeää viinaa heidän haavoihinsa vuodattanut, ja heitä peljättänyt. Mutta, että apostolin virka on olla uskollinen opettaja, ojentamaan heikkomielisiä ja surullisia omiatuntoja, enemmin kuin peljättämään, sen tähden hän heitä tässä Epistolassa kiittää, ja vuodattaa öljyä heidän haavoihinsa, ja on sangen ystävällinen heidän kanssansa, ja käskee rakkaudella sitä syntinsä jälleen korjata, jonka he olivat pois tyköänsä ajaneet.

 

1 ja 2 luvuissa osoittaa hän heille rakkautensa, kuinka hän on kaikista puhunut, tehnyt ja kärsinyt heidän tarpeeksensa ja terveydeksensä, että heidän pitäis häneltä aina kaikkinaista hyvää toivoman.

 

3, 4 ja 5 ylistää hän evankeliumin virkaa, joka on korkein, lohdullisin ja turvallisin omantunnon tarpeeksi ja terveydeksi ja todistaa, että se on parempi kuin lain virka. Ja sitä enemmin kuin sitä vainotaan, sitä paremmin se uskollisissa menestyy, ja saattaa toivon ristin kautta ijankaikkiseen kunniaan. Mutta näillä kaikilla hän vääriä apostoleita kylkeen lykkää, jotka lakia evankeliumia vastaan opettivat, eikä muuta opettaneet kuin ulkonaista pyhyyttä, se on ulkokultaisuutta, ja jättivät pois sisällisen epäuskon vian.

 

6 ja 7 neuvoo hän heitä senkaltaista saarnaa töillä ja kärsimisellä seuraamaan, ja päättää sen kiitoksellansa, yllyttäen heitä aina vireyteen.

 

8 ja 9 neuvoo hän heitä, ajallisella ravinnolla, elatuksella ja avulla auttamaan köyhiä pyhiä Jerusalemissa kovalla ajalla, että he olivat alustakin kaiken tavaransa antaneet ylön kristityksi tultuansa, Ap.T 4:32.

 

10, 11 ja 12 kirjoittaa ja opettaa hän vääriä apostoleita vastaan. 13 uhkaa niitä, jotka olivat syntiä tehneet ja ei heitänsä parantaneet.

 

 

1 LUKU

1 LUKU

 

 

Apostoli toivottaa Korinton kristityille armoa ja rauhaa 1, 2, kiittää Jumalaa saamastaan lohdutuksesta, jolla hän voi muita ahdistettuja lohduttaa 3 – 7, ja kertoo pelastuneensa kuoleman vaarasta 8 – 11. Hän sanoo aina olleensa vilpitön elämässään ja kirjeissään 12 – 14 ja nytkin vakavan harkinnan mukaan muuttaneensa aiotun matkansa siten, ettei tullutkaan suoraan heidän tykönsä 15 – 24.

Tervehdyksen jälkeen Korintilaisille kiittää Paavali Jumalaa lohdutuksen edestä vaivoissa, joita hän hyvän omantunnon todistuksella luettelee; II. Sanoo esteensä, ettei hän aikomisensa jälkeen joutunut heidän tykönsä.



 

 

1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle ynnä kaikille pyhille koko Akaiassa.

1. Paavali, Jesuksen Kristuksen apostoli Jumalan tahdon kautta, ja Timoteus veli, Jumalan seurakunnalle, joka on Korintossa, ja kaikille pyhille, jotka koko Akajassa ovat:

2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

2. Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jesukselta Kristukselta!

 

 

Room. 1:7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Rom 1:7. Kaikille, jotka Roomissa ovat, Jumalan rakkaille ja kutsutuille pyhille*: armo olkoon teidän kanssanne, ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jesukselta Kristukselta!

1 Kor. 1:3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

1 Kor. 1:3. Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän isältämme, ja Herralta Jesukselta Kristukselta.

Gal. 1:3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,

Eph 1:2. Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jesukselta Kristukselta!

Ef. 1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

1 Piet 1:2. Isän Jumalan aivoituksen jälkeen* Hengen pyhittämisen kautta, kuuliaisuuteen ja Jesuksen Kristuksen veren priiskottamiseen+: armo ja rauha lisääntyköön teille§!

 

 

3. Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,

3. Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, laupiuden Isä, ja kaiken lohdutuksen Jumala!

 

 

Ef. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,

Eph 1:3. Kiitetty* olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, joka meitä on siunannut kaikkinaisella hengellisellä siunauksella taivaallisissa Kristuksen kautta.

1 Piet. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,

1 Piet 1:3. Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä*, joka meitä suuresta laupiudestansa on synnyttänyt jälleen+ elävään toivoon, Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista§,

 

 

4. joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

4. Joka meitä lohduttaa kaikessa meidän vaivassamme, että me taitaisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa vaivassa ovat, sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä lohduttaa.

 

 

Jes. 66:13 Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen.

Rom 15:5. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala antakoon teille, että te keskenänne yksimieliset olisitte* Jesuksen Kristuksen perään:

Room. 15:5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,

2 Kor.7:6. Mutta Jumala, joka nöyriä lohduttaa, hän lohdutti meitä Tituksen tulemisella,

2 Kor. 7:6 Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla,

 

 

 

5. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.

5. Sillä niin kuin Kristuksen kärsimys on paljo tullut meidän päällemme*, niin myös meille tulee paljo lohdutusta Kristuksen kautta+.

 

 

Ps. 34:20 Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.

Ps 34:20. Vanhurskaalle tapahtuu paljo pahaa; mutta Herra hänen niistä kaikista päästää.

Ps. 94:19 Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni.

Ps 94:19. Minulla oli paljo surua sydämessäni; mutta sinun lohdutukses ilahutti minun sieluni.

2 Kor. 4:10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

2 Kor.4:10. Me viemme ympäri aina Herran Jesuksen kuoleman* meidän ruumiissamme+, että Herran Jesuksen elämäkin meidän ruumiissamme ilmoitettaisiin.

Kol. 1:24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,

Kol 1:24. Joka nyt minun vaivoistani iloitsen, jotka minä kärsin teidän edestänne, ja täytän Kristuksen kärsimiset minun lihassani* hänen ruumiinsa edestä, joka on seurakunta,

 

 

6. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva,

6. Mutta jos meitä vaivataan, niin se tapahtuu teille lohdutukseksi ja autuudeksi*, joka vaikuttaa niiden vaivain kärsivällisyydessä, joita myös me kärsimme, eli jos meitä lohdutetaan, niin se tulee teille lohdutukseksi ja autuudeksi; ja meidän toivomme on vahva teistä:

 

 

2 Kor. 4:15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.

2 Kor.4:15. Sillä kaikki teidän tähtenne tapahtuu, että se ylönpalttinen armo monen kiitoksen kautta runsaasti Jumalan ylistykseksi tulis.

2 Tim. 2:10 Siitä syystä minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen kirkkauden.

2 Kor.4:17. Sillä meidän vaivamme, joka ajallinen ja keviä on*, saattaa meille ijankaikkisen ja määrättömän kunnian+:

 

 

7. koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.

7. Että me tiedämme, että niin kuin te olette kärsimisessä osalliset, niin te myös tulette lohdutuksesta osalliseksi.

8. Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin,

8. Sillä emme tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, meidän vaivaamme, joka meille Asiassa tapahtui*: että me olimme sangen suuresti rasitetut ylitse meidän voimamme, niin että me jo meidän hengestämme epäilimme.

 

 

Ap. t. 19:23 Tähän aikaan syntyi sangen suuri melu siitä tiestä.

Ap. T 19:23. Mutta sillä ajalla nousi ei vähin kapina siitä tiestä.

1 Kor. 15:32 Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleet eivät heräjä, niin: "syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.

1 Kor. 15:32. Jos minä olen ihmisten tavalla Ephesossa petoin kanssa sotinut, mitä se minua auttaa, ellei kuolleet nouse ylös? Syökäämme ja juokaamme; sillä huomenna me kuolemme.

 

 

9. ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää.

9. Mutta me itsellämme juuri niin päätimme, että meidän piti kuoleman, ettei meidän pitäisi itse päällemme uskaltaman*, vaan Jumalan päälle, joka kuolleetkin herättää,

 

 

Jer. 17:5 Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.

Jer 17:5. Näin sanoo Herra: kirottu olkoon se mies, joka luottaa ihmiseen, ja panee lihan itsellensä käsivarreksi, ja jonka sydän luopuu pois Herrasta.

Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.

Jer 17:7. Mutta se mies on siunattu, joka luottaa Herraan; ja Herra on hänen turvansa.

Jer. 39:18 Sillä minä pelastan sinut, niin ettet kaadu miekkaan, vaan saat pitää henkesi saaliinasi, koska sinä turvasit minuun, sanoo Herra."

 

Room. 8:36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina.

 

 

 

10. Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa,

10. Joka meitä niin suuresta kuolemasta* päästi ja päästää; ja me turvaamme hänen päällensä, että hän tästedeskin meitä päästää,

 

1 Kor. 15:31. Minä kuolen joka päivä meidän kerskaamisen puolesta, joka minulla on Kristuksessa Jesuksessa meidän Herrassamme.

 

11. kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut.

11. Ynnä myös teidän rukoustenne avulla* meidän edestämme, että meidän tähtemme, siitä lahjasta, joka meille annettu on, pitäis monelta ihmiseltä kiitos tehtämän.

 

 

Ap. t. 12:5 Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä.

Rom 15:30. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta, että te minun kanssani kilvoittelisitte rukouksissa minun edestäni Jumalan tykö:

Room. 15:30 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa,

Phil 1:19. Sillä minä tiedän sen minulleni joutuvan autuudeksi teidän rukouksenne* ja Jesuksen Kristuksen hengen avun kautta.

2 Kor. 4:15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.

Philem. v.22. Valmista myös minulle majaa; sillä minä toivon, että minä teidän rukoustenne kautta teille lahjoitetaan.

Fil. 1:19 Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla,

 

Fil. 1:22 Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin.

 

 

 

12. Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.

12. Sillä se on meidän kerskauksemme, nimittäin meidän omantuntomme todistus, että me yksinkertaisuudessa ja Jumalan vakuudessa, ei lihallisessa viisaudessa*, vaan Jumalan armossa olemme maailmassa vaeltaneet, mutta enimmästi teidän tykönänne.

 

 

Ap. t. 23:1 Niin Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: "Miehet, veljet, minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti."

1 Kor. 2:4. Ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kaunistetuissa sanoissa ihmisten viisauden jälkeen, mutta hengen ja voiman osoituksessa,

1 Kor. 2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,

1 Kor. 2:13. Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa*, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.

1 Kor. 2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

 

2 Kor. 2:17 Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.

 

2 Kor. 6:6-7 puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,

 

7. totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;

 

1 Tess. 2:10 Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte,

 

Hebr. 13:18 Rukoilkaa meidän edestämme; sillä me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin vaeltaa.

 

 

 

13. Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän,

13. Sillä emmepä me muuta teille kirjoita, vaan sitä, mitä te luette eli myös tiedätte; mutta minä toivon, että te myös loppuun asti tiedätte.

14. - niinkuin meitä osaksi myös olette oppineet ymmärtämään - että me olemme teidän kerskauksenne, samoin kuin tekin meidän, Herramme Jeesuksen päivänä.

14. Niin kuin te puolittain meidät tietäneet olette, että me olemme teidän kerskaamisenne, niin kuin tekin meidän kerskauksemme Herran Jesuksen päivänä olette.

 

 

2 Kor. 5:12 Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.

2 Kor.5:12. Emme taas kerskaa itsiämme teidän edessänne; vaan me annamme teille tilan kerskataksenne meistä*, että teilläkin olis kerskaamista niitä vastaan, jotka itsiänsä kasvoin jälkeen kerskaavat ja ei sydämen jälkeen+.

Fil. 2:16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

Phil 2:16. Että te elämän sanassa pysytte, minulle Kristuksen päivänä kerskaamiseksi*, etten minä hukkaan juossut olisi eli turhaan työtä tehnyt+.

Fil. 4:1 Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!

Phil 4:1. Sen tähden minun rakkaat ja ihanat veljeni, minun iloni ja minun kruununi*, seisokaat niin Herrassa+, minun rakkaani.

1 Tess. 2:19-20 Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?

1 Tess. 2:19. Sillä mikä on meidän toivomme taikka ilomme, eli meidän kerskauksemme kruunu*? Ettekö myös te meidän Herran Jesuksen Kristuksen edessä hänen tulemisessansa?

20. Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme.

1 Tess. 2:20. Sillä te olette meidän kunniamme ja ilomme.

 

 

15. Ja tässä luottamuksessa minä aioin ensin tulla teidän tykönne, että saisitte vielä toisenkin todistuksen minun suosiostani,

15. Ja senkaltaisella uskalluksella tahdoin minä ennen tulla teidän tykönne*, että te toisen kerran olisitte saaneet minulta jonkun hyvän työn,

 

 

Ap. t. 19:21 Kun kaikki tämä oli tapahtunut, niin Paavali hengessä päätti kulkea Makedonian ja Akaian kautta ja matkustaa Jerusalemiin ja sanoi: "Käytyäni siellä minun pitää nähdä myös Rooma."

Rom 1:11. Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, että minä jotain hengellistä lahjaa teille jakaisin, että te vahvistetuksi tulisitte,

Room. 1:11 Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte

 

 

 

16. ja sitten teidän kauttanne matkustaa Makedoniaan, ja taas Makedoniasta palata teidän tykönne ja teidän varustamananne matkata Juudeaan.

16. Ja minä olisin vaeltanut teidän kauttanne Makedoniaan*, ja Makedoniasta teidän tykönne takaperin tullut, ja niin teiltä Juudeaan johdatetuksi.

 

 

1 Kor. 16:5-6 Aion nimittäin tulla teidän tykönne kuljettuani läpi Makedonian, sillä minä kuljen Makedonian kautta;

1 Kor. 16:5. Mutta minä tahdon teidän tykönne tulla, kuin minä Makedonian kautta vaellan. (Sillä minun pitää Makedonian lävitse vaeltaman.)

6. mutta teidän luonanne viivyn ehkä jonkin aikaa, kenties vietän talvenkin, että te sitten auttaisitte minua eteenpäin, minne matkustanenkin.

 

 

 

17. Kun minulla siis oli tämä aikomus, en kaiketi ole menetellyt kevytmielisesti? Vai päätänkö lihan mukaan, minkä päätän, niin että puheeni on sekä "on, on", että "ei, ei"?.

17. Koska minä tätä ajattelin, lienenkö minä sen tehnyt hempeydestä? Eli ovatko minun aivoitukseni, joita minä aivon, lihalliset? että minun tykönäni olis niin, niin, ja ei, ei.

 

Matt. 5:37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta.

Jaak. 5:12 Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan "on" olkoon teillä "on", ja "ei" olkoon teillä "ei", ettette joutuisi tuomion alle.

 

18. Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole "on" ja "ei.".

18. Mutta Jumala on vakaa, ettei meidän puheemme ole teille niin ja ei ollut.

 

 

1 Kor. 1:9 Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen.

Matt 5:37. Vaan teidän puheenne pitää oleman: on, on, ei, ei*; mutta mitä siihen lisätään, se on pahasta.

1 Tess. 5:24 Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.


Jak 5:12. Ennen kaikkia, rakkaat veljeni, älkäät vannoko, ei taivaan kautta eikä maan, ei myös yhtään muuta valaa*; mutta olkoon teidän puheenne niin kuin niin on, ja se olkoon ei kuin ei on+, ettette ulkokullaisuuteen lankeaisi.

 

 

19. Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "on" ja "ei", vaan hänessä tuli "on.".

19. Sillä Jumalan Poika, Jesus Kristus, joka teidän seassanne meiltä saarnattu on, nimittäin minulta ja Silvanukselta ja Timoteukselta, ei ollut niin ja ei, vaan oli hänessä niin.

 

Ap. t. 18:5. Ja kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus.

 

20. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.

20. Sillä kaikki Jumalan lupaukset ovat niin hänessä ja ovat amen hänessä, Jumalan kunniaksi meidän kauttamme.

 

Ilm. 3:14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:

 

21. Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala,

21. Mutta Jumala on se, joka meitä teidän kanssanne Kristuksessa vahvistaa, ja on meitä voidellut,

 

 

1 Kor. 1:8 Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.

1 Joh 2:20. Ja teillä on voide* häneltä, joka pyhä on, ja te tiedätte kaikki.

1 Piet. 5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.

1 Joh 2:27. Ja se voide, jonka te häneltä saaneet olette, pysyy teissä, ja ette tarvitse, että joku teitä opettaa*; vaan niin kuin se voide teitä kaikista opettaa, niin on se tosi ja ei valhe, ja niin kuin se teitä opetti, niin myös te hänessä pysykäät.

1 Joh. 2:20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.

 

1 Joh. 2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

 

 

 

22. joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.

22. Joka myös on meitä lukinnut, ja antoi Hengen pantiksi meidän sydämiimme.

 

 

Room. 8:15-16 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

Rom 8:16. Se Henki todistaa* meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

2 Kor.5:5. Mutta joka meitä siihen valmistaa*, se on Jumala, joka myös Hengen on meille pantiksi antanut+.

2 Kor. 5:5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.

Eph 1:13. Jonka kautta te myös totuuden sanan kuulleet olette, nimittäin evankeliumin teidän autuudestanne: jonka kautta te myös, sittekuin te uskoitte, kiinnitetyt olette lupauksen Pyhällä Hengellä,

Ef. 1:13-14 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

Eph 1:14. Joka meidän perintömme pantti* on meidän lunastukseemme, että me hänen omaisensa olisimme, hänen kunniansa kiitokseksi.

14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.

Eph 4:30. Ja älkäät Jumalan Pyhää Henkeä murheelliseksi saattako*, jossa te lunastuksen päivään asti** kiinnitetyt olette+.

Ef. 4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.

 

 

 

23. Mutta minä kutsun Jumalan sieluni todistajaksi, että minä teitä säästääkseni en vielä tullut Korinttoon;,

23. Mutta minä rukoilen Jumalaa todistajaksi* sieluni päälle, että minä olen säästänyt teitä, etten minä vielä ole Korintoon tullut+.

 

 

Room. 1:9 Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,

Rom 9:1. Minä sanon totuuden Kristuksessa ja en valehtele, (niin kuin minun omatuntoni minun kanssani Pyhässä Hengessä todistaa,)

Room. 9:1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä -

2 Kor.11:31. Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, joka olkoon ylistetty ijankaikkisesti! tietää, etten minä valehtele.

1 Kor. 4:21 Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?

Gal 1:20. Mutta sen, mitä minä teille kirjoitan, katso, Jumala tietää*, etten minä valehtele.

2 Kor. 11:31 Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele.

Phil 1:8. Sillä Jumala on minun todistajani, että minä sydämen pohjasta kaikkia teitä Jesuksessa Kristuksessa halajan,

2 Kor. 12:20 Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa, juonia, panetteluja, juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä;

2 Kor 12:20 Sillä minä pelkään, etten minä tultuani teitä löydä senkaltaisena kuin minä tahdon, ja te myös löydätte minun, ei niin kuin te tahtoisitte*: ettei siellä riidat, kateudet, vihat, torat, panetukset, parjaukset, paisumiset ja kapinat olisi:

2 Kor. 13:2 Olen edeltäpäin sanonut ja sanon edeltäpäin niille, jotka ennen ovat syntiä tehneet, ja kaikille muille - niinkuin silloin sanoin, kun olin toista kertaa tykönänne, samoin nytkin, kun olen poissa - etten, kun taas tulen, ole teitä säästävä,

2 Kor.13:2. Minä olen ennenkin sen teille sanonut ja vieläkin edellä sanon, niin kuin toisella kerralla läsnä ollessani, ja kirjoitan nyt poissa - ollessani niille, jotka ennen syntiä tehneet olivat, ja muille kaikille, että jos minä sinne tulen, niin en minä säästä,

2 Kor. 13:10 Sentähden minä kirjoitan tämän poissaollessani, ettei minun teidän luonanne ollessani tarvitsisi käyttää ankaruutta sen vallan nojalla, minkä Herra on minulle antanut rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.

2 Kor.13:10. Sen tähden minä myös poissa - ollessani näitä kirjoitan, ettei minun pitäisi läsnä - ollessani kova oleman*, sen voiman jälkeen, jonka Herra antoi minulle rakennukseksi ja ei kukistukseksi.

 

 

24. ei niin, että tahdomme vallita teidän uskoanne, vaan me yhdessä autamme teitä teidän iloonne; sillä uskossa te olette lujat.

24. Ei niin, että me hallitsisimme* teidän uskoanne, vaan me olemme auttajat+ teidän iloonne, sillä te seisotte uskossa.

 

 

1 Kor. 3:5 Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.

1 Piet 5:3. Ei myös niin kuin herrat* kansansa päälle, vaan olkaat laumalle esikuvaksi+.

1 Piet. 5:3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina

1 Kor. 3:5. Mitäs Paavali on ja mikä Apollo* muuta kuin palveliat, joiden kautta te olette uskoneet, ja niin kuin Jumala kullekin antanut on?

 

 

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13