BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 1087

NEHEMIA
1086
Nehemian Kirjan loppu.
ESTERIN KIRJA
I. Kuinka voimallinen Persian ku-
ningas Ahasverus on tehnyt suu-
ret pidot moneksi päiväksi. ja
kuin hän kutsui kuningattaren
Vastin, niin ei hän tullut, jonka-
tähden hänet hyljättiin, ja Juu-
dan kansasta Ester nimeltä tuli
kuningattareksi hänen siaansa,
luku 1, 2.
II. Haman korotettiin kuninkaalta,
joka löysi hyväksi neuvon, että
kaikki Juudalaiset piti hukutetta-
man ja Mordekai hirtettämän;
mutta Ester laitti sen niin, että
hänen täytyi Mordekaita kunni-
oittaa, ja hirtettiin itse siihen
hirsipuuhun, jonka hän Morde-
kaille rakentanut oli, ja Juudalai-
set pelastettiin, luku 3, 4, 5, 6,
7.
III. Mordekai tulee suureen kun-
niaan kuninkaan tykönä. Juuda-
laiset kostavgat sinä päivänä vi-
hamiehillensä, jon he aiottiin hu-
kutettaa, ja asettivat pyhäpäiviä
muistoksi, että Jumala oli heitä
pelastanut, luku 8, 9, 10.
1. Luku.
I. Persian kuningas Ahasverus
tekee suuret pidot; hänen kunin-
gattarensa Vasti myös. II. Kunin-
gas lähettää kutsumaan kuninga-
tarta tykönsä; mutta kuningatar
katsoo käskyn ylön. III. Kuningas
keskustelee tästä ruhtinastensa
kanssa, ja Vasti hyljätään.
1. Siihen aikaan, kuin Ahasverus
hallitsi Indiasta Etiopiaan asti,
sataa ja seitsemääkolmattakym-
mentä maakuntaa,
2. Ja kuin hän istui valtakuntan-
sa istuimella, Susanin linnassa,
3. Kolmantena hallituksensa
vuonna, teki hän pidot kaikille
päämiehillensä ja palvelioillensa,
Persian ja Median sodanpäämie-
hille ja maakuntain hallitsioille
hänen edessänsä,
4. Näyttäin heille valtakuntansa
kunnian rikkaudet ja herrautensa
kalliit kaunistukset monta päivää,
sata ja kahdeksankymmentä päi-
vää.
1...,1077,1078,1079,1080,1081,1082,1083,1084,1085,1086 1088,1089,1090,1091,1092,1093,1094,1095,1096,1097,...2932
Powered by FlippingBook