PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 918

Toinen aikakirja
917 
6 Papit seisoivat kukin virkatoi-
messaan. Ja leeviläiset, käsis-
sään Herran soittimet, jotka ku-
ningas Daavid oli teettänyt, sei-
soivat kiittämässä Herraa Daavi-
din ylistysvirsillä siitä, että hänen
armonsa pysyy iankaikkisesti. Ja
heitä vastapäätä papit soittivat
torvia, kaiken Israelin seisoessa.
7 Ja Salomo pyhitti Herran
temppelin edessä olevan esipi-
han keskiosan, sillä hänen oli
siellä uhrattava polttouhri ja yh-
teysuhrin rasvat, koska polttouh-
ri, ruokauhri ja rasvat eivät mah-
tuneet vaskialttarille, jonka Sa-
lomo oli teettänyt.
8 Näin Salomo siihen aikaan
vietti juhlaa seitsemän päivää, ja
koko Israel hänen kanssansa. Se
oli sangen suuri kokous, johon
kokoonnuttiin aina sieltä, mistä
mennään Hamatiin, ja aina Egyp-
tin purolta asti.
9 Kahdeksantena päivänä heillä
oli juhlakokous. Sillä alttarin vih-
kimistä he viettivät seitsemän
päivää ja juhlaa seitsemän päi-
vää.
10 Mutta seitsemännen kuun
kahdentenakymmenentenä kol-
mantena päivänä hän päästi
kansan menemään majoillensa.
He iloitsivat ja olivat hyvillä mie-
lin siitä hyvästä, minkä Herra oli
tehnyt Daavidille ja Salomolle ja
kansallensa Israelille.
11 Kun Salomo oli saanut val-
miiksi Herran temppelin ja ku-
ninkaan linnan ja menestynyt
kaikessa, mitä oli ajatellut tehdä
Herran temppelissä ja omassa
linnassaan,
12 ilmestyi Herra Salomolle yöllä
ja sanoi hänelle: Minä olen kuul-
lut sinun rukouksesi ja valinnut
tämän paikan uhripaikakseni.
13 Jos minä suljen taivaan, niin
ettei tule sadetta, jos minä käs-
ken heinäsirkkain syödä maan
tahi jos minä lähetän ruton kan-
saani,
14 mutta minun kansani, joka
on otettu minun nimiini, nöyrtyy,
ja he rukoilevat ja etsivät minun
kasvojani ja palajavat pahoilta
teiltänsä, niin minä kuulen tai-
vaasta ja annan anteeksi heidän
syntinsä ja teen heidän maansa
jälleen terveeksi.
15 Nyt minun silmäni ovat
avoinna, ja minun korvani tark-
kaavat rukouksia tässä paikassa.
16 Ja nyt minä olen valinnut ja
1...,908,909,910,911,912,913,914,915,916,917 919,920,921,922,923,924,925,926,927,928,...2766
Powered by FlippingBook