PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 686

Toinen Samuelin kirja
685 
hyväksi määrätä. Mutta Siimei,
Geeran poika, heittäytyi kunin-
kaan eteen, kun hän oli lähte-
mässä Jordanin yli,
19 ja sanoi kuninkaalle: Älköön
herrani lukeko minulle pahaa te-
koani älköönkä muistelko, kuinka
väärin palvelijasi teki sinä päivä-
nä, jona herrani, kuningas, lähti
Jerusalemista; älköön kuningas
panko sitä sydämellensä.
20 Sillä palvelijasi tuntee, että
olen tehnyt synnin; sentähden
minä olen tänä päivänä ensim-
mäisenä koko Joosefin heimosta
tullut tänne herraani, kuningasta,
vastaan.
21 Niin Abisai, Serujan poika,
puuttui puheeseen ja sanoi: Eikö
Siimei ole rangaistava kuolemalla
siitä, että hän on kiroillut Herran
voideltua?
22 Mutta Daavid vastasi: Mitä
teillä on minun kanssani teke-
mistä, te Serujan pojat, kun tu-
lette minulle tänä päivänä kiu-
saajaksi? Olisiko ketään Israelis-
sa tänä päivänä kuolemalla ran-
gaistava? Minä tiedän tulleeni
tänä päivänä Israelin kuninkaak-
si.
23 Ja kuningas sanoi Siimeille:
Sinä et kuole. Ja kuningas van-
noi sen hänelle.
24 Mefiboset, Saulin pojanpoika,
oli myös tullut kuningasta vas-
taan. Hän ei ollut siistinyt jalko-
jansa, ei siistinyt partaansa eikä
pesettänyt vaatteitansa siitä päi-
västä, jona kuningas lähti, siihen
päivään asti, jona hän rauhassa
tuli takaisin.
25 Kun hän nyt tuli Jerusalemis-
ta kuningasta vastaan, sanoi ku-
ningas hänelle: Miksi sinä et tul-
lut minun kanssani, Mefiboset?
26 Hän vastasi: Herrani, kunin-
gas, palvelijani petti minut. Sillä
sinun palvelijasi sanoi hänelle:
'Satuloi minun aasini, ratsas-
taakseni sillä ja mennäkseni ku-
ninkaan kanssa' - sillä palvelija-
sihan on ontuva -
27 mutta hän on panetellut pal-
velijaasi herralle kuninkaalle. Her-
rani, kuningas, on kuitenkin niin-
kuin Jumalan enkeli; tee siis, mi-
tä hyväksi näet.
28 Sillä koko minun isäni suku
oli herrani, kuninkaan, edessä
kuoleman oma, ja kuitenkin sinä
asetit palvelijasi niiden joukkoon,
jotka syövät sinun pöydässäsi.
Mitäpä minulla on enää muuta
1...,676,677,678,679,680,681,682,683,684,685 687,688,689,690,691,692,693,694,695,696,...2766
Powered by FlippingBook