PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 653

Toinen Samuelin kirja
652 
13 Kun Herran arkin kantajat
olivat astuneet kuusi askelta, uh-
rasi hän härän ja juottovasikan.
14 Ja Daavid hyppi kaikin voi-
min Herran edessä, ja Daavid oli
puettu pellavakasukkaan.
15 Niin Daavid ja koko Israelin
heimo toivat Herran arkin riemun
raikuessa ja pasunain pauhates-
sa.
16 Kun Herran arkki tuli Daavi-
din kaupunkiin, katseli Miikal,
Saulin tytär, ikkunasta; ja näh-
dessään kuningas Daavidin kar-
keloivan ja hyppivän Herran
edessä halveksi hän häntä sy-
dämessänsä.
17 Ja kun he olivat tuoneet
Herran arkin ja asettaneet sen
paikalleen majaan, jonka Daavid
oli sille pystyttänyt, uhrasi Daa-
vid polttouhreja ja yhteysuhreja
Herran edessä.
18 Ja kun Daavid oli uhrannut
polttouhrin ja yhteysuhrit, siunasi
hän kansan Herran Sebaotin ni-
meen.
19 Ja hän jakoi koko kansalle,
kaikelle Israelin joukolle, sekä
miehille että naisille, kullekin ka-
kun, kappaleen lihaa ja rypäle-
kakun. Sitten kaikki kansa lähti,
kukin kotiinsa.
20 Mutta kun Daavid palasi ta-
kaisin tervehtimään perhettänsä,
meni Miikal, Saulin tytär, ulos
Daavidia vastaan ja sanoi: Kuin-
ka arvokkaana onkaan Israelin
kuningas nyt esiintynyt, kun on
tänä päivänä paljastanut itsensä
palvelijainsa palvelijattarien silmi-
en edessä, niinkuin kevytmielinen
ihminen paljastautuu!
21 Niin Daavid sanoi Miikalille:
Herran edessä, joka on valinnut
minut, sivu sinun isäsi ja koko
hänen sukunsa, ja asettanut mi-
nut Herran kansan, Israelin, ruh-
tinaaksi - Herran edessä minä
karkeloin;
22 ja tähänkin minä pidän itseni
liian vähäisenä ja olen omissa
silmissäni halpa; mutta ne palve-
lijattaret, joista sinä puhuit, tule-
vat minua kunnioittamaan.
23 Ja Miikal, Saulin tytär, ei
saanut lasta kuolinpäiväänsä as-
ti.
7 luku
Daavidille annettu lupaus. Daavi-
din kiitos ja rukous.
1...,643,644,645,646,647,648,649,650,651,652 654,655,656,657,658,659,660,661,662,663,...2766
Powered by FlippingBook