PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 567

Ruutin kirja
566 
perintöosani. Lunasta sinä itsel-
lesi, mitä minun olisi lunastetta-
va; minä en voi sitä tehdä."
7. Muinoin oli Israelissa lunastus-
ja vaihtokauppoja vahvistettaessa
tapa tällainen: riisuttiin kenkä ja
annettiin toiselle; tätä käytettiin
Israelissa todistuksena.
8. Niin sukulunastaja sanoi Boo-
aalle: "Osta sinä se itsellesi." Ja
hän veti kengän jalastaan.
9. Silloin sanoi Booas vanhimmil-
le ja kaikelle kansalle: "Te olette
tänään todistajina, että minä os-
tan Noomilta kaiken Elimelekin
ja kaiken Kiljonin ja Mahlonin
omaisuuden.
10. Samalla minä olen ostanut
myös mooabilaisen Ruutin, Mah-
lonin lesken, vaimokseni, pysyt-
tääkseni vainajan nimen hänen
perintöosassaan, ettei vainajan
nimi häviäisi hänen veljiensä
keskuudesta eikä hänen koti-
paikkansa portista; sen todistajat
te olette tänä päivänä."
11. Niin kaikki kansa, joka oli
portissa saapuvilla, ja vanhimmat
sanoivat: "Me olemme sen todis-
tajat. Suokoon Herra, että vaimo,
joka tulee taloosi, tulisi Raakelin
ja Leean kaltaiseksi, jotka mo-
lemmat rakensivat Israelin huo-
neen. Tee väkeviä tekoja Efra-
tassa ja saata nimesi kuuluisaksi
Beetlehemissä.
12. Ja tulkoon niistä jälkeläisistä,
jotka Herra antaa sinulle tästä
nuoresta naisesta, sinulle suku,
Pereksen suvun kaltainen, hänen,
jonka Taamar synnytti Juudalle."
13. Niin Booas otti Ruutin, ja
tämä tuli hänen vaimokseen. Ja
hän yhtyi häneen; ja Herra antoi
hänen tulla raskaaksi, ja hän
synnytti pojan.
14. Silloin vaimot sanoivat Noo-
mille: "Kiitetty olkoon Herra, joka
tänä päivänä salli sinun saada
sukulunastajan. Hänen nimensä
tulee kuuluisaksi Israelissa.
15. Hän on virvoittava sinua, ja
hänestä on tuleva sinun vanhuu-
tesi tuki, sillä miniäsi, joka ra-
kastaa sinua, on hänet synnyt-
tänyt, hän, joka on sinulle pa-
rempi kuin seitsemän poikaa."
16. Niin Noomi otti lapsen, pani
sen helmaansa ja rupesi sen
hoitajaksi.
17. Ja naapurivaimot antoivat
lapselle nimen, sanoen: "Noomil-
le on syntynyt poika." Ja he pa-
nivat hänen nimekseen Oobed.
1...,557,558,559,560,561,562,563,564,565,566 568,569,570,571,572,573,574,575,576,577,...2766
Powered by FlippingBook