PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2751

Historia Susannasta ja Danielista
2750 
leen ja painoivat silmänsä maa-
han, niin etteivät katsoneet tai-
vaaseen päin eivätkä muistaneet
vanhurskaita tuomioita.
10. Ja he olivat molemmat vai-
vassa hänen tähtensä, mutta ei-
vät ilmaisseet kärsimystänsä toi-
silleen;
11. sillä he häpesivät ilmaista
himoansa, että näet halusivat
olla yhdessä hänen kanssaan.
12. Mutta joka päivä he kiihke-
ästi väijyivät saadakseen häntä
nähdä.
13. Kerran he sanoivat toinen
toisellensa: "Menkäämme kotiin,
sillä on aterian aika". Niin he
lähtivät pois ja erkanivat toisis-
tansa.
14. Mutta he kiersivät takaisin ja
tulivat samaan paikkaan. Ja kun
he kysyivät toisiltaan syytä, tun-
nustivat he himonsa. Silloin he
sopivat ajasta, jolloin voisivat ta-
vata hänet yksin.
15. Kun he väijyivät soveliasta
päivää, tuli hän kerran, niinkuin
joka päivä ennenkin, sinne, mu-
kanansa ainoastaan kaksi tyttöä.
Ja hän halusi peseytyä puutar-
hassa, koska oli kuuma.
16. Eikä siellä ollut ketään, paitsi
ne kaksi vanhinta, jotka olivat
piiloutuneet ja väijyivät häntä.
17. Ja hän sanoi tytöille: "Nou-
takaa minulle öljyä ja voiteita, ja
sulkekaa puutarhan ovet, että
saan peseytyä".
18. Niin he tekivät, niinkuin hän
sanoi, ja sulkivat puutarhan ovet
ja menivät sivuovista ulos nou-
tamaan, mitä heidän oli käsketty
noutaa, eivätkä nähneet vanhim-
pia, sillä nämä olivat piiloutu-
neet.
19. Kun tytöt olivat menneet
ulos, nousivat ne kaksi vanhinta
ja juoksivat Susannan luo,
20. ja sanoivat: "Katso, puutar-
han ovet ovat suljetut, eikä ku-
kaan meitä näe, ja meissä on
himo sinuun. Sentähden suostu
tahtoomme ja ole yhdessä mei-
dän kanssamme.
21. Mutta ellet sitä tee, niin me
todistamme sinua vastaan, että
sinun kanssasi oli joku nuoru-
kainen ja että sinä sentähden
lähetit tytöt pois luotasi."
22. Susanna huokasi ja sanoi:
"Joka taholta minä olen ahdis-
tettu: jos minä sen teen, tulee
siitä minulle kuolema; jollen sitä
tee, en minä pääse pakoon tei-
1...,2741,2742,2743,2744,2745,2746,2747,2748,2749,2750 2752,2753,2754,2755,2756,2757,2758,2759,2760,2761,...2766
Powered by FlippingBook