PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2598

Baarukin kirja
2597 
niiden profeettain kaikkien sano-
jen mukaan, jotka hän on mei-
dän tykömme lähettänyt,
22. vaan me olemme menneet
pois, kukin pahan sydämemme
aivoituksessa, palvellaksemme
muita jumalia ja tehdäksemme
sitä, mikä on pahaa Herran,
meidän Jumalamme, silmissä.
2 luku
Babylonian juutalaisten lähettä-
män kirjoituksen jatkoa: Synnin-
tunnustus ja rukous.
1. Ja Herra toteutti sanansa,
jonka hän oli puhunut meitä ja
meidän tuomareitamme vastaan,
jotka Israelia tuomitsivat, ja ku-
ninkaitamme ja ruhtinaitamme
vastaan ja Israelin ja Juudan
miehiä vastaan.
2. Ei koko taivaan alla ole ta-
pahtunut senkaltaista, kuin hän
antoi tapahtua Jerusalemissa,
aivan niinkuin Mooseksen laissa
on kirjoitettuna,
3. että me joutuisimme syömään
kukin poikansa lihaa ja kukin
tyttärensä lihaa.
4. Ja hän antoi heidät kaikkien
niiden valtakuntain vallan alle,
jotka olivat meidän ympärilläm-
me, pilkaksi ja karttamukseksi
kaikille ympärillä oleville kansoil-
le, joiden sekaan Herra heidät
hajotti.
5. Ja heidän täytyi aina vain
aleta, eivätkä he voineet yletä,
sillä me olemme syntiä tehneet
Herraa, meidän Jumalaamme,
vastaan, emmekä ole kuulleet
hänen ääntänsä.
6. Herran, meidän Jumalamme,
on vanhurskaus, meidän ja mei-
dän isiemme on häpeä, niinkuin
se on tänäkin päivänä.
7. Mitä Herra on puhunut meitä
vastaan - kaikki se onnettomuus
on tullut meidän päällemme.
8. Kuitenkaan me emme rukoil-
leet Herraa emmekä kääntyneet
pois, kukin pahan sydämensä
ajatuksista.
9. Sentähden Herra valvoi ja an-
toi tämän onnettomuuden tulla
meidän päällemme, sillä Herra
on vanhurskas kaikissa teoissan-
sa, jotka hän on päättänyt teh-
dä meille.
10. Mutta me emme ole kuulleet
hänen ääntänsä, että olisimme
vaeltaneet Herran käskyjen mu-
1...,2588,2589,2590,2591,2592,2593,2594,2595,2596,2597 2599,2600,2601,2602,2603,2604,2605,2606,2607,2608,...2766
Powered by FlippingBook