PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2009

Evankeliumi Luukkaan mukaan
2009 
ja ristiinnaulitsivat hänet.
21 Mutta me toivoimme hänen
olevan sen, joka oli lunastava
Israelin. Ja onhan kaiken tämän
lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä,
kuin nämä tapahtuivat.
22 Ovatpa vielä muutamat nai-
set joukostamme saattaneet
meidät hämmästyksiin. He kävi-
vät aamulla varhain haudalla
23 eivätkä löytäneet hänen ruu-
mistaan, ja tulivat ja sanoivat
myös nähneensä enkelinäyn, ja
enkelit olivat sanoneet hänen
elävän.
24 Ja muutamat niistä, jotka
olivat meidän kanssamme, meni-
vät haudalle ja havaitsivat niin
olevan, kuin naiset olivat sano-
neet; mutta häntä he eivät näh-
neet."
25 Niin hän sanoi heille: "Oi, te
ymmärtämättömät ja hitaat sy-
dämeltä uskomaan kaikkea sitä,
minkä profeetat ovat puhuneet!
26 Eikö Kristuksen pitänyt tätä
kärsimän ja sitten menemän
kirkkauteensa?"
27 Ja hän alkoi Mooseksesta ja
kaikista profeetoista ja selitti
heille, mitä hänestä oli kaikissa
kirjoituksissa sanottu.
28 Ja kun he lähestyivät kylää,
johon olivat menossa, niin hän
oli aikovinaan kulkea edemmäksi.
29 Mutta he vaativat häntä sa-
noen: "Jää meidän luoksemme,
sillä ilta joutuu ja päivä on jo
laskemassa." Ja hän meni sisään
ja jäi heidän luoksensa.
30 Ja tapahtui, kun hän oli ate-
rialla heidän kanssaan, että hän
otti leivän, siunasi, mursi ja an-
toi heille.
31 Silloin heidän silmänsä auke-
nivat, ja he tunsivat hänet. Ja
hän katosi heidän näkyvistään.
32 Ja he sanoivat toisillensa:
"Eikö sydämemme ollut meissä
palava, kun hän puhui meille
tiellä ja selitti meille kirjoituk-
set?"
33 Ja he nousivat sillä hetkellä
ja palasivat Jerusalemiin ja ta-
pasivat ne yksitoista kokoontu-
neina ja ne, jotka olivat heidän
kanssansa.
34 Ja nämä sanoivat: "Herra on
totisesti noussut ylös ja on il-
mestynyt Simonille."
35 Ja itse he kertoivat, mitä oli
tapahtunut tiellä ja kuinka he
olivat hänet tunteneet, kun hän
mursi leivän.
1...,1999,2000,2001,2002,2003,2004,2005,2006,2007,2008 2010,2011,2012,2013,2014,2015,2016,2017,2018,2019,...2766
Powered by FlippingBook