PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 1711

Daniel
1710 
enää ole.
20 Ja hänen sijaansa nousee
eräs, joka antaa veronvaatijan
käydä läpi valtakunnan ihanim-
man maan. Mutta muutamien
päivien kuluttua hänet tuhotaan,
ei kuitenkaan vihan väellä eikä
sodalla.
21 Ja hänen sijaansa nousee
kelvoton, joka ei ollut saapa ku-
ninkaan arvoa. Hän tulee keskel-
lä rauhaa ja anastaa juonilla
kuninkuuden.
22 Ja sotajoukkojen tulva huuh-
toutuu pois hänen edestänsä ja
menee murskaksi, niin myös lii-
ton ruhtinas.
23 Siitä saakka kun liittoudutaan
hänen kanssansa, hän harjoittaa
petosta. Hän lähtee liikkeelle ja
saa ylivallan vähällä väellä.
24 Keskellä rauhaa hän hyökkää
maakunnan lihavimpiin seutuihin
ja tekee, mitä eivät hänen isän-
sä eivätkä hänen isiensä isät ol-
leet tehneet: ryöstösaalista ja
tavaraa hän jakelee omilleen; ja
linnoituksia vastaan hän hankit-
see juoniansa, säädettyyn aikaan
asti.
25 Ja hän panee liikkeelle voi-
mansa ja rohkeutensa Etelän
kuningasta vastaan, hyökäten
suurella sotajoukolla. Mutta Ete-
län kuningas varustautuu sotaan
suurella ja ylen väkevällä sota-
joukolla. Hän ei kuitenkaan kes-
tä, sillä häntä vastaan hankitaan
juonia.
26 Ja ne, jotka syövät hänen
pöydästään, tuhoavat hänet, ja
hänen sotajoukkonsa huuhdo-
taan pois, ja on paljon kaatunei-
ta ja haavoitettuja.
27 Ja kumpaisellakin kuninkaalla
on paha mielessä toistansa vas-
taan. Samassa pöydässä he pu-
huvat valhetta; mutta se ei on-
nistu; sillä säädetty aika ei ole
vielä lopussa.
28 Silloin hän palaa maahansa
paljoine tavaroineen, miettien
hankkeita pyhää liittoa vastaan;
hän toteuttaa ne ja palaa maa-
hansa.
29 Määräaikana hän hyökkää
jälleen Etelämaahan, mutta tällä
viimeisellä retkellä ei käy niin-
kuin ensimmäisellä.
30 Häntä vastaan hyökkäävät
kittiläisten laivat, ja hän menet-
tää rohkeutensa, kääntyy takai-
sin ja purkaa kiukkunsa pyhää
liittoa vastaan. Kotiin palattuaan
1...,1701,1702,1703,1704,1705,1706,1707,1708,1709,1710 1712,1713,1714,1715,1716,1717,1718,1719,1720,1721,...2766
Powered by FlippingBook