PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 1485

Jeremia
1484 
ta, joihin minä olin heidät kar-
koittanut.' Ja niin he saavat
asua omassa maassansa.
9 Profeettoja vastaan. Minun sy-
dämeni on murtunut rinnassani,
kaikki luuni raukeavat. Minä olen
kuin juopunut mies, kuin sankari,
jonka viini on voittanut, Herran
edessä ja hänen pyhien sano-
jensa edessä.
10 Sillä maa on täynnä avion-
rikkojia, maa murehtii kirouksen
tähden, erämaan laitumet kuivu-
vat; he rientävät pahuuteen, ja
heidän väkevyytensä on väärä
meno.
11 Sillä he ovat jumalattomia,
niin profeetta kuin pappikin;
omasta huoneestanikin minä
olen tavannut heidän pahuuten-
sa, sanoo Herra.
12 Sentähden heidän tiensä on
oleva heille kuin liukas polku
pimeässä, he suistuvat sillä ja
kaatuvat; sillä minä tuotan heille
onnettomuuden heidän rangais-
tusvuotenansa, sanoo Herra.
13 Samarian profeetoissa minä
näin pahennuksen: he ennustivat
Baalin nimessä ja eksyttivät mi-
nun kansani Israelin.
14 Mutta Jerusalemin profeetois-
sa minä olen nähnyt kauhistuk-
sia: aviorikosta ja valheessa
vaeltamista; he vahvistavat pa-
hantekijäin käsiä, niin ettei ku-
kaan käänny pois pahuudestan-
sa. He ovat minun edessäni
kaikki kuin Sodoma, ja kaupun-
gin asukkaat kuin Gomorra.
15 Sentähden, näin sanoo Herra
Sebaot profeetoista: Katso, minä
syötän heille koiruohoa ja juotan
heille myrkkyvettä; sillä Jerusa-
lemin profeetoista on jumalatto-
muus levinnyt koko maahan.
16 Näin sanoo Herra Sebaot:
Älkää kuulko profeettain sanoja,
noiden, jotka teille ennustavat
täyttäen teidät tyhjillä toiveilla:
oman sydämensä näkyjä he pu-
huvat, mutta eivät sitä, mikä tu-
lee Herran suusta.
17 He hokevat minun halveksi-
joilleni: 'Herra on sen sanonut:
Teillä on oleva rauha!' Ja kaikil-
le, jotka vaeltavat sydämensä
paatumuksessa, he sanovat: 'Ei
teitä kohtaa onnettomuus.'
18 Mutta kuka on seisonut Her-
ran neuvottelussa ja nähnyt ja
kuullut hänen sanansa? Kuka on
tarkannut ja kuullut hänen sa-
nansa?
1...,1475,1476,1477,1478,1479,1480,1481,1482,1483,1484 1486,1487,1488,1489,1490,1491,1492,1493,1494,1495,...2766
Powered by FlippingBook