PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 1334

Jesaja
1333 
täynnä oikeutta, siellä asui van-
hurskaus, mutta nyt murhamie-
het.
22 Sinun hopeasi on kuonaksi
käynyt, jaloviinisi vedellä laimen-
nettu.
23 Sinun päämiehesi ovat nisku-
reita ja varkaiden tovereita;
kaikki he lahjuksia rakastavat ja
palkkoja tavoittelevat; eivät he
hanki orvolle oikeutta, lesken
asia ei pääse heidän eteensä.
24 Sentähden sanoo Herra, Her-
ra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi!
Minä viihdytän vihani vastustajis-
sani, minä kostan vihollisilleni;
25 minä käännän käteni sinua
vastaan ja puhdistan sinusta
kuonan niinkuin lipeällä ja pois-
tan sinusta kaiken lyijyn.
26 Ja minä palautan sinun tuo-
marisi muinaiselleen ja sinun
neuvonantajasi sellaisiksi, kuin
alkuaan olivat. Sitten sinua kut-
sutaan vanhurskauden linnaksi,
uskolliseksi kaupungiksi.
27 Siion lunastetaan oikeudella
ja sen kääntyneet vanhurskau-
della.
28 Mutta luopiot ja syntiset saa-
vat kaikki turmion, ja ne, jotka
hylkäävät Herran, hukkuvat.
29 Sillä he saavat häpeän niistä
tammista, joita te himoitsitte, ja
pettymyksen puutarhoista, jotka
te valitsitte.
30 Sillä teidän käy kuin tammen,
jonka lehdet lakastuvat, ja kuin
puutarhan, joka on vailla vettä.
31 Ja mahtaja tulee rohtimeksi
ja hänen tekonsa kipinäksi, ja
molemmat palavat yhdessä, eikä
ole sammuttajaa.
2 luku
Jerusalemin temppelin vuori ko-
rotetaan ja tulee rauhanvalta-
kunnan keskukseksi. Herran
tuomionpäivä nöyryyttää ihmisyl-
peyden ja masentaa kaiken ih-
mismahdin.
1 Sana, jonka Jesaja, Aamoksen
poika, näki Juudasta ja Jerusa-
lemista.
2 Aikojen lopussa on Herran
temppelin vuori seisova vahvana,
ylimmäisenä vuorista, kukkuloista
korkeimpana, ja kaikki pa-
kanakansat virtaavat sinne.
3 Monet kansat lähtevät liikkeel-
le sanoen: Tulkaa, nouskaamme
Herran vuorelle, Jaakobin Juma-
1...,1324,1325,1326,1327,1328,1329,1330,1331,1332,1333 1335,1336,1337,1338,1339,1340,1341,1342,1343,1344,...2766
Powered by FlippingBook