BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 4433

PYHÄIN APOSTOLITTEN TEOT  
nuorukaisen sielu tulla häneen jällensä!
2 Kun. K.4:34. Nousi ja laski itsensä lapsen päälle, ja pani suunsa hänen
suunsa päälle, ja silmänsä hänen silmäinsä päälle, ja kätensä hänen
kättensä päälle, ja niin ojensi itsensä* hänen päällensä, että lapsen
ruumis tuli lämpimäksi.
11. Niin hän nousi, ja taitti leipää, ja söi, ja puheli kauvan heidän
kanssansa, päivän koittamaan asti, niin hän läksi matkaansa.
12. Niin he toivat nuorukaisen elävänä ja tulivat siitä suuresti
lohdutetuksi.
III. 13. Mutta me astuimme edellä haahteen ja purjehdimme Assoon,
aikoen siellä ottaa Paavalin sisälle; sillä hän oli niin käskenyt, ja tahtoi
itse maata myöten mennä.
14. Kuin hän Assossa meidän kanssamme yhteen tuli, otimme me hänen
sisälle ja tulimme Mityleneen.
15. Sieltä me purjehdimme ja tulimme toisena päivänä Kion kohdalle. Ja
taas päivää jälkeen tulimme me Samoon, ja viivyimme Trogylliossa. Ja
päivää jälkeen tulimme me Miletoon.
16. Sillä Paavali oli päättänyt purjehtia Epheson ohitse, ettei hän Asiassa
aikaa kuluttaisi; sillä hän kiiruhti, jos hänelle olis mahdollinen ollut*,
helluntaiksi Jerusalemiin.
Ap. T.21:4. Ja kuin me löysimme opetuslapsia, niin me olimme siellä
seitsemän päivää. Ja ne sanoivat Paavalille hengen kautta, ettei hänen
pitänyt Jerusalemiin menemän.
Ap. T.21:12. Mutta kuin me sen kuulimme, rukoilimme sekä me että
muut, jotka siinä olivat, ettei hänen pitänyt Jerusalemiin menemän.
17. Mutta hän lähetti Miletosta sanan Ephesoon ja kutsutti seurakunnan
vanhimmat.
18. Kuin he tulivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: te tiedätte, kuinka
minä olen ollut kaiken ajan teidän tykönänne ensimäisestä päivästä,
1...,4423,4424,4425,4426,4427,4428,4429,4430,4431,4432 4434,4435,4436,4437,4438,4439,4440,4441,4442,4443,...5444
Powered by FlippingBook