BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 1720

ESRAN KIRJA
13. Mutta kansaa on paljo, ja on sadeilma, ja ei voi ulkona seisoa, eikä
tämä ole yhden eli kahden päivän työ; sillä meitä on paljo, jotka olemme
siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet.
14. Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että
kaikki, jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia
vaimoja, tulevat tänne määrättynä päivänä, jokaisen kaupungin
vanhimpain ja tuomarein kanssa, siihenasti kuin meidän Jumalamme
viha kääntyy meistä tämän syyn tähden.
15. Niin astuivat ainoastaan Jonatan Asahelin poika ja Jahasia Tikvan
poika tähän toimitukseen; ja Metullam ja Sabtai, Leviläiset, auttivat heitä.
16. Ja vankeuden lapset tekivät niin; ja eroitettiin Esra pappi ja
päämiehet heidän isäinsä sukukuntain seassa, ja kaikki, kuin nimitetyt
ovat, ja he istuivat ensimäisenä päivänä kymmenennessä kuukaudessa
tutkistelemaan sitä.
17. Ja he toimittivat sen kaikkein miesten kanssa, joilla olivat
muukalaiset vaimot, ensimäiseen päivään asti ensimäisessä kuussa.
III. 18. Ja pappein poikain seasta löydettiin, jotka olivat ottaneet
muukalaisia vaimoja: Jesuan Jotsadakin pojan lasten seassa, ja hänen
veljeinsä Maeseja, Elieser, Jarib ja Gedalia.
19. Ja he antoivat kätensä, ajamaan vaimonsa ulos ja antamaan jäärän
rikosuhriksensa rikoksensa edestä;
I. 3 Mos.4:3. Jos pappi, joka voideltu on, rikkoo kansan pahennukseksi,
niin hänen pitää rikoksensa edestä, kuin hän tehnyt on, tuoman
virheettömän nuoren mullin Herralle rikosuhriksi,
20. Immerin lasten seassa: Hanani ja Sebadia;
21. Harimin lasten seassa: Maeseja, Elia, Semaja, Jehiel ja Ussia;
22. Pashurin lasten seassa: Eljoenai, Maaseja, Ismael, Netaneel, Josabad
ja Eleasa;
23. Leviläisistä: Josabad, Simei ja Kelaja, se on Kelita, Petakia, Juuda ja
Elieser;
1...,1710,1711,1712,1713,1714,1715,1716,1717,1718,1719 1721,1722,1723,1724,1725,1726,1727,1728,1729,1730,...5444
Powered by FlippingBook