BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 1546

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA
17. Ja puhdasta kultaa kolmihaaraisiksi hangoiksi, maljoiksi ja kannuiksi:
kultaa myös kultapikareiksi, jokaiselle pikarille painonsa, hopiaa
hopiapikareiksi, jokaiselle pikarille painonsa:
18. Ja savu­alttariksi kaikkein puhtaimpaa kultaa painonsa: ja kultaisten
Kerubimein ratasten muodon*, jotka levittivät siipensä ja peittivät Herran
liitonarkin.
2 Aika K.3:10. Niin teki hän myös kaikkein pyhimpään huoneesen kaksi
Kerubimia liikkeillä olevalla teolla; ja he silasivat ne kullalla.
19. Kaikki nämät kirjoitettuina Herran kädeltä, joka minun antoi
ymmärtää kaikkein töiden muodon.
20. Ja David sanoi pojallensa Salomolle: ole vahva* ja miehuullinen, ja
tee niin, älä pelkää, älä myös hämmästy; sillä Herra Jumala minun
Jumalani on sinun kanssas, ja ei ota kättänsä pois sinulta, eikä hylkää
sinua, siihen asti ettäs kaiken viran työt Jumalan huoneessa päättänyt
olet.
5 Mos.31:7. Ja Moses kutsui Josuan, ja sanoi hänelle koko Israelin
silmäin edessä: ole vahva ja hyvässä turvassa, sillä sinä johdatat tämän
kansan siihen maahan, jonka Herra heidän isillensä vannonut on heille
antaaksensa, ja sinä jaat tämän heille perimiseksi heidän keskellänsä.
5 Mos.31:8. Mutta Herra, joka itse käy sinun edelläs, on sinun kanssas;
ei hän jätä sinua, eikä myös hylkää sinua: älä pelkää, älä myös
hämmästy.
Jos.1:7. Ainoastaan ole rohkia ja vahvista sinus juuri hyvin, ettäs pitäisit
kaiken lain ja tekisit sen jälkeen, kuin Moses minun palveliani sinulle
käski; älä siitä harhaile oikialle eikä vasemmalle puolelle*, ettäs
toimellisesti tekisit kaikissa missä sinä vaellat.
1 Aika K.22:13. Silloin sinä menestyt, koskas ahkeroitset pitää niitä
säätyjä ja oikeuksia, jotka Herra Moseksen kautta on käskenyt Israelille.
Ole vahva* ja hyvässä turvassa, älä pelkää, älä myös vavahdu.
1...,1536,1537,1538,1539,1540,1541,1542,1543,1544,1545 1547,1548,1549,1550,1551,1552,1553,1554,1555,1556,...5444
Powered by FlippingBook