BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 1376

TOINEN KUNINGASTEN KIRJA
menestyksellä.
I. Toisena Joaksen Joahaksen pojan Israelin kuninkaan vuonna tuli
Amatsia Joaksen Juudan kuninkaan poika kuninkaaksi.
2. Hän oli viiden ajastajan vanha kolmattakymmentä, kuin hän tuli
kuninkaaksi, ja hallitsi yhdeksän ajastaikaa kolmattakymmentä
Jerusalemissa. Hänen äitinsä nimi oli Joaddan Jerusalemista.
I. 2 Aika K.25:1. Amatsia oli viiden ajastaikainen kolmattakymmentä
tullessansa kuninkaaksi, ja hallitsi yhdeksänkolmattakymmentä
ajastaikaa Jerusalemissa. Ja hänen äitinsä nimi oli Joaddan
Jerusalemista.
3. Ja hän teki mitä Herralle hyvästi kelpasi, ei kuitenkaan niin kuin hänen
isänsä David, vaan kaiketi niin kuin hänen isänsä Joas oli tehnyt*, niin
myös hän teki.
2 Kun. K.12:3. Paitsi ettei hän pannut pois korkeuksia*; sillä kansa uhrasi
ja teki suitsutusta vielä korkeuksilla.
4. Sillä korkeudet ei olleet pannut pois; mutta kansa uhrasi vielä ja
suitsutti korkeuksilla.
5. Ja kuin valtakunta hänen kädessänsä vahvistui, löi hän palveliansa,
jotka kuninkaan hänen isänsä tappaneet olivat.
2 Kun. K.12:20. Ja hänen palveliansa nousivat ja tekivät liiton*, ja löivät
Joaksen kuoliaaksi Millon huoneessa, josta mennään alas Sillaan:
6. Mutta tappajain lapsia ei hän surmannut, niin kuin kirjoitettu on
Moseksen lakikirjassa, jossa Herra käskenyt oli ja sanonut*: Isät ei pidä
kuoleman lasten tähden, ja lapset ei pidä kuoleman isäinsä tähden,
vaan jokainen pitää kuoleman oman syntinsä tähden.
VIII. 5 Mos.24:16. Ei pidä isäin kuoleman lasten tähden, eikä myös lasten
isäinsä tähden; mutta kunkin pitää kuoleman oman syntinsä tähden.
1...,1366,1367,1368,1369,1370,1371,1372,1373,1374,1375 1377,1378,1379,1380,1381,1382,1383,1384,1385,1386,...5444
Powered by FlippingBook