BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 907

TUOMARIEN KIRJA
latkii kielellänsä niin kuin koira latkii, aseta häntä erinänsä seisomaan,
niin myös kaikki, jotka heitänsä polvillensa kumartavat juodessansa.
6. Silloin oli niitä, jotka latkivat kädestänsä suuhunsa, kolmesataa
miestä; ja kaikki muu kansa olivat kumartaneet polvillensa juomaan
vettä.
7. Ja Herra sanoi Gideonille: kolmensadan miehen kautta, jotka latkivat,
vapahdan minä teitä, ja annan Midianilaiset sinun käsiis; mutta kaikki
muu kansa menkään kukin siallensa.
8. Ja kansa otti evään myötänsä ja basunansa, mutta kaikki muut
Israelin miehet antoi hän mennä itse kunkin majaansa, ja vahvisti itsensä
ainoasti kolmellasadalla miehellä; ja Midianilaisten leiri oli hänen
edessänsä alhaalla laaksossa.
II. 9. Ja Herra sanoi sinä yönä hänelle: nouse ja mene alas leiriin, sillä
minä olen antanut heidät sinut käsiis.
10. Jos sinä pelkäät mennä sinne, niin anna palvelias Puran mennä
sinun kanssas leiriin,
11. Ettäs kuulisit, mitä he puhuvat; sitte sinun kätes vahvistuvat ja sinä
menet leiriin. Niin hän meni palveliansa Puran kanssa leiriin, sille
paikalle, kussa vartiat olivat.
12. Mutta Midianilaiset ja Amalekilaiset ja kaikki ne itäiseltä maalta,
makasivat laaksossa niin kuin metsäsirkkain paljous* ja heidän
kamelinsa olivat lukemattomat, niin kuin santa meren rannalla paljouden
tähden.
Tuom.6:3. Ja kuin Israel jotakin kylvi, tulivat Midianilaiset ja
Amalekilaiset, ja ne itäiseltä maalta heidän päällensä,
Tuom.6:5. Sillä he tulivat laumoinensa ja majoinensa, ja niinkuin suuri
metsäsirkkain paljous, että sekä he ja heidän kamelinsa olivat
lukemattomat, ja tulivat hävittämään maata.
V. Tuom.6:33. Kuin kaikki Midianilaiset ja Amalekilaiset ja ne itäiseltä
maalta kokosivat itsensä yhteen, ja menivät ja sioittivat heitänsä
Jisreelin laaksoon,
1...,897,898,899,900,901,902,903,904,905,906 908,909,910,911,912,913,914,915,916,917,...5988
Powered by FlippingBook