BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 620

VIIDES MOOSEKSEN KIRJA
sukukunnan kanssa saaneet perimisensä, jonka Moses heille oli antanut
sillä puolella Jordania itään päin*, niin kuin Herran palvelia Moses heille
sen antanut oli:
13. Mutta mitä Gileadista jäi ja koko Basanin Ogin valtakunnan annoin
minä puolelle Manassen sukukunnalle, kaiken Argobin maakunnan, koko
Basanin kanssa, joka kutsutaan Refalaisten maaksi.
14. Jair Manassen poika sai koko Argobin maakunnan Gessurin ja
Makatin maan ääriin, ja kutsui Basanin oman nimensä jälkeen Jairin
kyliksi*, tähän päivään asti.
4. Mos.32:41. Mutta Jair Manassen poika meni, ja voitti heidän
maakylänsä, jotka hän kutsui Jairin kyliksi,
15. Mutta Makirille minä annoin Gileadin.
4. Mos.32:39. Ja Makirin Manassen pojan lapset* menivät Gileadiin ja
voittivat sen, ja ajoivat ulos Amorilaiset, jotka siellä asuivat.
16. Ja Rubenilaisille ja Gadilaisille annoin minä osan Gileadista, Arnonin
ojaan asti, keskelle ojaa, kussa raja on, niin Jabbokin ojaan asti, jossa
Ammonin lasten raja on,
17. Niin myös Araban kedon ja Jordanin ja rajamaat Kinneretistä niin
kedon mereen asti, se on Suolainen meri, Pisgan vuoren alaisella
puolella, itää kohden.
4. Mos.34:11. Ja raja menkään alas Sephamista Riblaan, Ainin
itäpuolella; sitte juoskaan alaspäin, ja menkään Kinneretin meren sivutse
idän puolella,
4. Mos.34:12. Ja tulkaan raja alas Jordaniin päin ja sen loppu olkoon
Suolainen meri. Sen pitää oleman teidän maanne, rajoinensa joka
taholta.
18. Ja minä käskin teitä sillä ajalla, ja sanoin: Herra teidän Jumalanne
1...,610,611,612,613,614,615,616,617,618,619 621,622,623,624,625,626,627,628,629,630,...5988
Powered by FlippingBook