BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 585

NELJÄS MOOSEKSEN KIRJA
oli.
III. 28. Niin Moses käski heidän puolestansa pappia Eleatsaria, ja Josuaa
Nunin poikaa, ja Israelin lasten sukukuntain ylimmäisiä isiä,
29. Ja sanoi heille: jos Gadin ja Rubenin lapset menevät teidän
kanssanne Jordanin ylitse, kaikki hankittuina sotaan Herran edessä, ja
te saatte kaikki maan allenne, niin antakaat heille Gileadin maa omaksi.
30. Vaan jos ei he mene hankittuina teidän kanssanne, niin pitää heidän
perimän teidän kanssanne Kanaanin maalla.
31. Gadin ja Rubenin lapset vastasivat, ja sanoivat: niinkuin Herra on
puhunut sinun palvelioilles, niin me teemme:
32. Me menemme hankittuina Herran eteen Kanaanin maalle, ja
omistamme perintöosamme tällä puolella Jordania.
33. Niin Moses antoi Gadin ja Rubenin lapsille ja puolelle Manassen
Josephin pojan sukukunnalle Sihonin Amorilaisten kuninkaan
valtakunnan ja Ogin Basanin kuninkaan valtakunnan: maan
kaupunkeinensa, jotka niissä maan äärissä ympärillä olivat.
5. Mos.3:12. Ja niin me siihen aikaan sen maan meillemme omistimme:
Aroerista Arnonin* ojan tyköä, ja puolen Gileadin mäkeä, ja sen
kaupungit, annoin minä Rubenilaisille ja Gadilaisille+.
5. Mos.3:13. Mutta mitä Gileadista jäi ja koko Basanin Ogin valtakunnan
annoin minä puolelle Manassen sukukunnalle, kaiken Argobin
maakunnan, koko Basanin kanssa, joka kutsutaan Refalaisten maaksi.
Jos.13:8. Sillä Rubenilaiset ja Gadilaiset ovat toisen puolen Manassen
sukukunnan kanssa saaneet perimisensä, jonka Moses heille oli antanut
sillä puolella Jordania itään päin*, niin kuin Herran palvelia Moses heille
sen antanut oli:
Jos.22:4. Ja nyt on Herra teidän Jumalanne antanut teidän veljillenne
levon, niin kuin hän sanoi heille; palatkaat siis nyt ja menkäät teidän
majoillenne perintömaahanne, jonka Moses Herran palvelia antoi teille
tuolla puolella Jordania.
1...,575,576,577,578,579,580,581,582,583,584 586,587,588,589,590,591,592,593,594,595,...5988
Powered by FlippingBook