BARUKIN KIRJA
62. Niin myös tuli ylhäältä polttaa ja kuluttaa vuoret ja metsät, ja tekee,
mitä hänen on käsketty.
63. Mutta epäjumalat ei taida liikuttaa itsiänsä, eikä jotain tehdä; sen
tähden ei pidä niitä pidettämän jumalina, eikä niin kutsuttaman, sillä ei
ne taida rangaista eikä auttaa.
64. Että te nyt tiedätte, ettei ne ole jumalat, niin älkäät myös niitä
peljätkö.
65. Sillä ei ne taida kuninkaita kirota eikä siunata,
66. Ei myös näyttää pakanoille jotain ihmettä taivaassa, ei valaista niin
kuin aurinko, eikä valoa antaa niin kuin kuu.
67. Järjettömät luontokappaleet ovat paremmat niitä, ne taitavat juosta
luolaan ja varjella itsensä.
68. Sen tähden on se peräti selkiä, ettei ne ole jumalat; sen tähden
älkäät niitä peljätkö.
69. Sillä niin kuin ei peljätys taida mitään varjella yrttitarhassa, niin ovat
myös heidän epäjumalansa, kullatut ja hopialla silatut jumalat, ei
mihinkään kelpaavaiset.
70. Ja niin kuin pensas yrttitarhassa, jonka päällä kaikkinaiset linnut
istuvat, eli niin kuin kuollut, joka on haudassa, niin ovat heidän
puujumalansa, kullatut ja hopialla silatut jumalat.
71. Ja siitä taidetaan ymmärtää, ettei ne ole jumalat, sillä
purppuravaate, joka heidän yllänsä on, syödään koilta, ja ne itse kanssa
viimein, niin että jokainen heitä sylkee.
72. Oi sitä onnellista ihmistä, joka on vanhurskas, jolla ei yhtään
epäjumalaa ole! ei se tule nauruksi eikä pilkaksi.
Barukin kirjan loppu.
