BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 5180

P. PIETARIN EDELLINEN EPISTOLA 
kädellä+.
4. Luku.
Neuvotaan I. Varustettuna Kristuksen mielellä, lakkaamaan
pakanallisesta menosta ja pyhästä elämäkerrasta ahkeroitsemaan, II.
Kärsimään ristiä ja pilkkaa Kristuksen tähden.
I. Että siis Kristus lihassa meidän edestämme on kärsinyt, niin te myös
varustakaat teitänne sillä mielellä*; sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa
synnistä+,
Rom.6:7. Sillä se, joka kuollut on, hän on synnistä vanhurskaaksi tehty.
Rom.6:11. Niin myös te siksi teitänne pitäkäät, että te olette kuolleet
synnille, mutta elätte Jumalalle, Jesuksen Kristuksen meidän Herran
kautta.
I. Hebr.12:1. Sen tähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten
joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja
synti*, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme
kärsivällisyyden kautta+ siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme
pantu on,
2. Ettei hän enään sitä aikaa, jonka hän lihassa edespäin on, ihmisten
himon jälkeen, vaan Jumalan tahdon jälkeen eläisi.
Rom.12:2. Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen,
vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te
koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis.
Rom.14:7. Sillä ei yksikään meistä itsellensä elä*, eikä yksikään
itsellensä kuole.
2 Kor.5:15. Että me sen niin pidämme, että jos yksi on kuollut kaikkein
edestä, niin he kaikki ovat kuolleet, ja hän on sen tähden kaikkein
edestä kuollut, että ne, jotka elävät, ei nyt enään eläisi itsellensä, vaan
hänelle*, joka heidän edestänsä kuollut ja noussut on ylös.
1...,5170,5171,5172,5173,5174,5175,5176,5177,5178,5179 5181,5182,5183,5184,5185,5186,5187,5188,5189,5190,...5988
Powered by FlippingBook