BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 4287

PYHÄN JOHANNEKSEN EVANKELIUMI  
Silloin ne astuivat edes ja laskivat kätensä Jesuksen päälle, ja ottivat
hänen kiinni.
Mark.14:46. Mutta ne panivat kätensä hänen päällensä, ja ottivat hänen
kiinni.
Luuk.22:54. Niin he kiinni ottivat hänen ja taluttivat, ja veivät hänen
sisälle ylimmäisen papin huoneeseen*. Mutta Pietari seurasi taampana.
13. Ja veivät ensin Hannaksen tykö, sillä hän oli Kaiphaan appi, joka oli
sinä vuonna ylimmäinen pappi.
Luuk.3:2. Kuin Hannas ja Kaiphas ylimmäiset papit olivat*: silloin tapahtui
Jumalan sana Johannekselle Sakariaan pojalle korvessa,
14. Ja Kaiphas oli se, joka Juudalaisille oli neuvon antanut, että yhtä
ihmistä olis tarpeellinen kuolettaa kansan edestä.
Joh.11:50. Ette myös ajattele, että se on meille tarpeellinen, että yksi
ihminen kuolee kansan tähden*, ettei kaikki kansa hukkuisi.
15. Ja Simon Pietari seurasi Jesusta, ja toinen opetuslapsi. Mutta se
opetuslapsi oli ylimmäisen papin tuttava ja meni sisälle Jesuksen kanssa
ylimmäisen papin saliin.
16. Mutta Pietari jäi ulos oven eteen. Niin toinen opetuslapsi, joka
ylimmäisen papin tuttava oli, meni ulos ja puhui ovenvartialle, ja toi
Pietarin sisälle.
17. Niin sanoi ovenvartiapiika Pietarille: etkö sinäkin olen tämän miehen
opetuslapsia? Hän sanoi: en ole.
18. Mutta palveliat, jotka hiilistä olivat tulen tehneet, sillä kylmä oli,
seisoivat ja lämmittelivät. Ja Pietari seisoi myös heidän kanssansa ja
lämmitteli.
II. 19. Niin ylimmäinen pappi kysyi Jesukselta hänen opetuslapsistansa ja
opetuksestansa.
20. Jesus vastasi häntä: minä olen maailman edessä julkisesti puhunut:
1...,4277,4278,4279,4280,4281,4282,4283,4284,4285,4286 4288,4289,4290,4291,4292,4293,4294,4295,4296,4297,...5988
Powered by FlippingBook