BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 3280

DANIEL
ihmisiä, sitte myös maailmallisesti, että hän hänen niin korottaa, ja niin
suuria ihmeitä ja töitä hänen kauttansa tekee ja toimittaa.
2. luvussa enenee Danielin kunnia, johon syynä oli Nebukadnetsarin uni,
kuin Daniel sen unen, Jumalan ilmoituksen kautta, osaa ja selittää, ja
sen tähden tulee päämieheksi koko Babelin valtakunnassa ja piispaksi eli
esimieheksi kaikkien hengellisten ja oppineiden ylitse.
3. luvussa kirjoittaa hän suuren uskon ihmeen, jonka kautta kolme
miestä tulisessa pätsissä ihmeellisesti ja voimallisesti varjeltiin: josta
tapahtui, että kuningas oppi tuntemaan Jumalan, ja antoi kirjoituksen
kautta kuuluttaa koko valtakunnassansa hänen ylistyksensä.
4. luvussa puhutaan kiukkuisten tyrannein ihmeellisestä ja kauhiasta
rangaistuksesta: että siltä suurelta kuninkaalta taito ja toimi niin peräti
otetaan pois, että hän pitää kahleisiin pantaman niin kuin koira, ja
annettaman käydä metsässä, niin kuin se, joka ei yhtään ihmistä
tykönänsä kärsiä taitanut. Kuitenkin on se sangen lohdullinen vertaus
kaikille jumalisille herroille ja päämiehille, että Jumala tämän tyrannin
kuninkaan vertaa kauniisen puuhun, joka kaikki eläimet hedelmistänsä
ravitsee, ja varjossansa levätä antaa; tietää antain sen suuren ja
moninaisen hyödytyksen, joka ihmisille esivallan kautta tapahtuu.
5. luvussa puhutaan taas tyranneja vastaan vielä kauhiammasti kuin
ennen, kussa kuningas antoi itsensä rangaista ja kääntyi Jumalan tykö
oikialla katumuksella, nöyryydellä ja tunnustuksella, niin että hän ilman
epäilemätä tyrannista jumaliseksi ja pyhäksi mieheksi tuli. Mutta tässä
paatunut ja katumatoin tyranni, joka niin surutoinna eli pahuudessansa,
armottomasti rangaistaan, niin että hän sekä hengestänsä, maastansa ja
kansastansa yhtä haavaa pääsi.
6. luvussa puhutaan suloisesti, kuinka hyvä ja jumalinen kuningas
Danielia niin rakastaa: mutta Danielin täytyy sen maksaa niiden suurten
öykkärien tykönä, jotka hänelle osoittavat sen kiitollisuuden, joka herrain
hovissa on, ja joutuu siihen, että hän heitettiin jalopeurain luolaan. Mutta
Jumala ilmoittaa itsensä taas ihmeellisesti, ilmeisesti ja lohdullisesti, ja
1...,3270,3271,3272,3273,3274,3275,3276,3277,3278,3279 3281,3282,3283,3284,3285,3286,3287,3288,3289,3290,...5988
Powered by FlippingBook