BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 3230

HESEKIEL
11. Minä annan teidän kansanne ja karjanne lisääntyä, niin että te
enenette ja kasvatte; ja panen teidät siihen jälleen asumaan niin kuin
muinenkin ja teen teille enempi hyvää kuin joskus ennen; ja teidän pitää
ymmärtämän, että minä olen Herra.
12. Minä annan kansan tulla teidän tykönne, minun kansani Israelin,
heidän pitää sinussa asuman, ja sinun pitää oleman heidän perintönsä,
ja ei sinun pidä enään lapsettomaksi tuleman.
13. Näin sanoo Herra: että sinusta sanotaan: sinä olet syönyt ihmisiä,
ja olet tehnyt sinun kansas lapsettomaksi;
14. Sen tähden ei enään sinun pidä syömän ihmisiä, eli kansaas
tekemän lapsettomaksi, sanoo Herra, Herra.
15. Ja en minä tahdo antaa enään sinun kuulla pakanain pilkkaa, eikä
sinun pidä enään kansain häväistystä kantaman, ei myös sinun kansaas
enään lapsettomaksi tekemän, sanoo Herra, Herra.
II. 16. Ja Herran sana tapahtui vielä minulle ja sanoi:
17. Sinä ihmisen poika, kuin Israelin huone asui maallansa, ja saastutti
sen menollansa ja töillänsä, niin että heidän menonsa oli minun
edessäni niin kuin vaimon saastaisuus hänen taudissansa;
Jes.64:6. Mutta me olemme kaikki saastaiset, ja kaikki meidän
vanhurskautemme on niin kuin saastainen vaate*; me olemme kaikki
lakastuneet niin kuin lehdet+, ja meidän syntimme viskoivat meitä niin
kuin tuuli.
18. Silloin minä vuodatin vihani heidän päällensä, sen veren tähden,
jonka he maalla olivat vuodattaneet, ja olivat sen epäjumalillansa
saastuttaneet.
19. Ja minä hajoitin heidät pakanain sekaan, ja he hajoitettiin
maakuntiin; ja minä tuomitsin heitä heidän menonsa ja tekoinsa jälkeen.
20. Ja kuin he myös tulivat pakanain tykö, kuhunka he tulivat, häpäisivät
he* minun pyhän nimeni, että heistä sanottiin: onko tämä Herran kansa,
jonka piti maaltansa lähtemän?
1...,3220,3221,3222,3223,3224,3225,3226,3227,3228,3229 3231,3232,3233,3234,3235,3236,3237,3238,3239,3240,...5988
Powered by FlippingBook