BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 2934

JEREMIA
Jes.24:6. Sen tähden kuluttaa kirous maan ja sen asuvaiset hävitetään*;
sen tähden maan asuvaiset kuivettuvat, niin että vähä jää väkeä.
Jer.12:4. Kuinka kauvan siis pitää maan niin surkiasti oleman, ja ruohon
kaikissa paikoissa kedolla kuivuman? asuvaisten pahuuden tähden, että
sekä eläimet että linnut katoovat; sillä he sanovat: hän kyllä vähän
tietää, kuinka meille tästä lähin käy.
11. Sillä sekä prophetat että papit ovat pahanilkiset; ja minä löydän
heidän pahuutensa minun huoneessanikin, sanoo Herra.
12. Sen tähden on heidän tiensä niin kuin liukastus pimiässä, jossa
heidän pitää livistelemän ja lankeeman; sillä minä tahdon antaa
onnettomuuden tulla heille heidän kuritusvuotenansa, sanoo Herra.
13. Ja Samarian prophetaissa olen minä nähnyt hulluuden; sillä he
ennustivat Baalin kautta, ja hukuttelivat minun kansani Israelin.
14. Mutta Jerusalemin prophetaissa näen minä kauhistuksen, kuinka he
huorin tekevät ja valheessa vaeltavat, ja vahvistavat pahoja, ettei
yhdenkään pitäisi pahuudestansa kääntymän; he ovat kaikki minun
edessäni niin kuin Sodoma, ja sen asuvaiset niin kuin Gomorra.
1 Mos.13:13. Mutta Sodoman kansa oli paha, ja rikkoi kovin Herraa
vastaan.
5 Mos.32:32. Sillä heidän viinapuunsa on Sodoman viinapuusta ja
Gomorran pelloista, heidän viinamarjansa myrkylliset viinamarjat, heillä
ovat karvahimmat marjat.
Hes.16:48. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, Sodoma, sinun
sisares tyttärinensä, ei ole niin tehnyt kuin sinä ja sinun tyttäres.
15. Sen tähden sanoo Herra Zebaot prophetaista näin: katso, minä
tahdon syöttää heitä koiruoholla, ja antaa heidän juoda sappea*; sillä
Jerusalemin prophetaista tulee ulkokullaisuus koko maalle.
II. Jes.1:10. Te Sodoman päämiehet, kuulkaat Herran sanaa: ottakaat
korviinne meidän Jumalamme laki, sinä Gomorran kansa.
1...,2924,2925,2926,2927,2928,2929,2930,2931,2932,2933 2935,2936,2937,2938,2939,2940,2941,2942,2943,2944,...5988
Powered by FlippingBook