BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 2768

JESAIA
23. Vaan minä panen sen sinun raateliais käteen, jotka sanoivat sinun
sielulles: kumarra sinus, että me kävisimme sinun ylitses, ja pane sinun
selkäs maahan, että niin kuin katua myöten sen ylitse mentäisiin.
52. Luku.
I. Zionia vakuutetaan vielä pelastuksesta. II. Luvataan hänelle suloiset
opettajat. III. Varoitetaan maailman pahuutta karttamaan, Kristuksen
johdatuksen alla.
I. Nouse, nouse, Zion, pue väkevyytes päälles, kaunista sinuas jalosti,
sinä pyhä kaupunki Jerusalem; sillä ei tästedes yksikään
ympärileikkaamatoin eikä saastainen pidä sinussa hallitseman.
2. Puhdista itses tomusta, nouse ja istu Jerusalem; päästä sinuas
kahleista, sinä vangittu Zionin tytär.
3. Sillä näin sanoo Herra: te olette tyhjään myydyt, ja ilman rahaa te
lunastetaan.
1 Piet.1:18. Tietäen, ettette ole katoovaisella hopialla eli kullalla
lunastetut* teidän turhasta menostanne, jonka te isäin säädystä saitte,
4. Sillä näin sanoo Herra, Herra: minun kansani meni ensin alas
Egyptiin*, olemaan siellä vieraana; ja Assur+ on heille väkivaltaa tehnyt
ilman syytä.
1 Mos.46:6. Ja he ottivat karjansa ja tavaransa, jotka he olivat koonneet
Kanaanin maalla, ja tulivat Egyptiin, Jakob ja kaikki hänen siemenensä
hänen kanssansa.
2 Kun. K.18:13. Mutta neljäntenätoistakymmenentenä Hiskian kuninkaan
vuonna, meni Sanherib Assyrian kuningas kaikkia Juudan vahvoja
kaupungeita vastaan ja voitti ne.
5. Vaan mitä nyt minulle tämän edestä tehdään? sanoo Herra; sillä
1...,2758,2759,2760,2761,2762,2763,2764,2765,2766,2767 2769,2770,2771,2772,2773,2774,2775,2776,2777,2778,...5988
Powered by FlippingBook