BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 17

ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA
Tämä on ihmisen sukukunnan kirja, siihen aikaan, koska Jumala loi
ihmisen, ja teki hänen Jumalan muotoiseksi.
1. Mos.1:27. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi
hän sen loi*: mieheksi ja vaimoksi loi hän heitä+.
1. Mos.9:6. Se kuin ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä pitää
ihmisen kautta vuodatettaman*: sillä Jumala on ihmisen tehnyt
kuvaksensa.
Viis.2:23. Sillä Jumala on luonut ihmisen ijankaikkiseen elämään; ja on
hänen luonut kaltaiseksensa.
Sir.17:3. Ja loi heidät molemmat, ja antoi luontonsa kummallekin, ja teki
heitä omaksi kuvaksensa.
2. Mieheksi ja vaimoksi loi hän heidät ja siunasi heitä, ja kutsui heidän
nimensä ihminen, sinä päivänä jona he luotiin.
I. 3. Ja Adam oli sadan ja kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti
pojan, joka hänen kuvansa kaltainen oli, ja kutsui hänen nimensä Set.
4. Ja eli sitte kahdeksansataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.
5. Ja koko hänen ikänsä oli yhdeksänsataa ja kolmekymmentä
ajastaikaa, ja kuoli.
II. 6. Set oli sadan ja viiden ajastajan vanha, ja siitti Enoksen.
7. Ja eli sitte kahdeksansataa ja seitsemän ajastaikaa, ja siitti poikia ja
tyttäriä.
8. Ja koko hänen ikänsä oli yhdeksänsataa ja kaksitoistakymmentä
ajastaikaa, ja kuoli.
III. 9. Enos oli yhdeksänkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Kenanin.
10. Ja eli sitte kahdeksansataa ja viisitoistakymmentä ajastaikaa, ja siitti
poikia ja tyttäriä.
11. Ja koko hänen ikänsä oli yhdeksänsataa ja viisi ajastaikaa, ja kuoli.
IV. 12. Kenan oli seitsemänkymmenen ajastajan vanha, ja siitti
Mahalaleelin.
13. Ja eli sitte kahdeksansataa ja neljäkymmentä ajastaikaa, ja siitti
1...,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16 18,19,20,21,22,23,24,25,26,27,...5988
Powered by FlippingBook