BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1658

TOINEN AIKAKIRJA
33. Ja he pyhittivät kuusisataa härkää ja kolmetuhatta lammasta.
34. Vaan pappeja oli vähimmäksi, niin ettei he voineet ottaa pois vuotia
kaikilta polttouhreilta, sen tähden auttivat heitä heidän veljensä
Leviläiset, siihen asti että työ täytettiin ja niin kauvan kuin papit
pyhittivät itsiänsä; sillä Leviläiset olivat vireämmät pyhittämässä itsiänsä
kuin papit.
35. Ja polttouhria oli paljo kiitosuhrin lihavuuden kanssa, ja juomauhria
polttouhriksi. Näin virka valmistettiin Herran huoneessa.
36. Ja Jehiskia riemuitsi ja kaikki kansa siitä, mitä Jumala oli kansalle
valmistanut; sillä se tapahtui sangen kiiruusti.
30. Luku.
I. Jehiskia antaa kuuluttaa kansan kokoon Jerusalemiin pääsiäistä
pitämään, ja neuvoo kääntymään Herran tykö. II. Pääsiäinen pidetään
suurella ilolla, hartaudella ja mielisuosiolla.
I. Ja Jehiskia lähetti kaiken Israelin ja Juudan tykö, ja kirjoitti kirjat
Ephraimille ja Manasselle, että heidän piti tuleman Herran huoneesen
Jerusalemiin, pitämään Herralle Israelin Jumalalle pääsiäistä.
2. Ja kuningas piti neuvoa ylimmäistensä kanssa ja koko seurakunnan
kanssa Jerusalemissa, pääsiäisen pitämisestä toisena kuukautena.
2 Mos.12:6. Ja sen teidän pitää tallella pitämän
neljänteentoistakymmenenteen päivään asti tätä kuuta, ja koko Israelin
kansan kokous pitää sen teurastaman kahden ehtoon välillä.
4 Mos.9:11. Vaan toisella kuulla, neljäntenä päivänä toistakymmentä*,
kahden ehtoon välillä, pitää heidän sen tekemän, ja heidän pitää sen
syömän happamattoman leivän ja karvasten ruohoin kanssa.
3. Sillä ei he taitaneet sitä pitää siihen aikaan, sillä papit ei olleet vielä
täydellisesti pyhittäneet itseänsä, eikä kansa ollut tullut kokoon
1...,1648,1649,1650,1651,1652,1653,1654,1655,1656,1657 1659,1660,1661,1662,1663,1664,1665,1666,1667,1668,...5988
Powered by FlippingBook