BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1432

TOINEN KUNINGASTEN KIRJA
19. Ja hän teki pahaa Herran edessä, niin kuin Jojakin myös tehnyt oli.
20. Sillä se tapahtui niin Jerusalemin ja Juudan kanssa Herran vihasta,
siihen asti että hän heitti heidät pois kasvoinsa edestä. Ja Zidkia erkani
Babelin kuninkaasta.
25. Luku.
I. Jerusalem on piirityksen alla ja elatuksen puutteessa. II. Zidkia
vangitaan; templi poltetaan; koko kaupunki hävitetään; tavara ja väki
viedään Babeliin. III. Gedalia jätetään haltiaksi, joka tapetaan Ismaelilta.
IV. Jojakin kunnioitetaan Babelissa.
I. Niin tapahtui yhdeksäntenä hänen valtakuntansa vuonna,
kymmenentenä päivänä kymmenennellä kuulla, että Nebukadnetsar
Babelin kuningas tuli kaiken väkensä kanssa Jerusalemin eteen*, ja he
sioittuivat sen eteen ja rakensivat saarron joka taholta sen ympärille.
III. 2 Aika K.36:17. Niin hän saatti heidän ylitsensä Kaldealaisten
kuninkaan, ja hän antoi tappaa heidän nuorukaisensa miekalla heidän
pyhänsä huoneessa, eikä armahtanut nuorukaisia eli neitseitä, taikka
vanhoja eli ijällisiä isiä; kaikki antoi hän hänen käteensä.
2. Ja niin oli se kaupunki piiritetty kuningas Zidkian ensimäiseen vuoteen
toistakymmentä.
I. Jer.39:1. Yhdeksäntenä Zedekian, Juudan kuninkaan vuotena,
kymmenentenä kuukautena, tuli Nebukadnetsar, Babelin kuningas, ja
kaikki hänen sotajoukkonsa Jerusalemin eteen ja piirittivät sen.
Jer.52:4. Ja tapahtui hänen valtakuntansa yhdeksäntenä vuotena,
kymmenentenä päivänä kymmenennessä kuukaudessa, että
Nebukadnetsar, Babelin kuningas tuli kaiken joukkonsa kanssa
Jerusalemia vastaan; ja he sioittuivat sen eteen, ja rakensivat saarron
sen ympärille joka taholta.
1...,1422,1423,1424,1425,1426,1427,1428,1429,1430,1431 1433,1434,1435,1436,1437,1438,1439,1440,1441,1442,...5988
Powered by FlippingBook