BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1389

TOINEN KUNINGASTEN KIRJA
17. Luku.
I. Hosean, viimeisen Israelin kuninkaan, pahuus ja tyhmyys. II. Israel, se
on 10 sukukuntaa, viedään Salmanassarilta Assyriaan, heidän
tottelemattomuutensa tähden Herraa vastaan. III. Pakanat, jotka pantiin
Samariaan, raadellaan jalopeuroilta. IV. He opettelevat Jumalan lakia,
kuitenkin sekoittavat Herran palveluksen epäjumalain palveluksella.
I. Ahaksen Juudan kuninkaan toisena vuonna toistakymmentä hallitsi
Hosea Elan poika Israelin ylitse Samariassa yhdeksän ajastaikaa,
2. Ja teki pahaa Herran edessä, mutta ei kuitenkaan niin kuin ne Israelin
kuninkaat, jotka hänen edellänsä olivat.
3. Häntä vastaan soti Salmanassar Assyrian kuningas; ja Hosea tuli
hänelle alamaiseksi, niin että hän antoi hänelle lahjoja.
4. Mutta kuin Assyrian kuningas sai tietää Hosean tehneen liiton ja
lähettäneen sanansaattajat Soon, Egyptin kuninkaan tykö, ja ettei hän
lähettänyt Assyrian kuninkaalle lahjoja vuosi vuodelta; niin piiritti
Assyrian kuningas hänen, ja pani hänen vankihuoneesen.
II. 5. Ja Assyrian kuningas meni kaikkeen siihen maakuntaan ylös, ja tuli
Samariaan, ja piiritti sen kolmeksi ajastajaksi.
6. Mutta yhdeksännellä Hosean ajastajalla voitti Assyrian kuningas
Samarian, ja vei Israelin Assyriaan, ja pani heidät Halaan ja Haboriin,
Gosan virran tykö, ja Mediläisten kaupunkeihin.
2 Kun. K.18:10. Ja voitti kolmen vuoden perästä, kuudentena Hiskian
vuonna, se on yhdeksäs Hosean Israelin kuninkaan vuosi: silloin
voitettiin Samaria.
2 Kun. K.18:11. Ja Assyrian kuningas vei Israelin Assyriaan, ja pani heitä
Halaan ja Haboriin, Gosarin virran tykö, Mediläisten kaupunkeihin,
7. Ja tapahtui, kuin Israelin lapset syntiä tekivät Herraa Jumalaansa
vastaan, joka heidät Egyptin maalta johdattanut oli, Pharaon Egyptin
1...,1379,1380,1381,1382,1383,1384,1385,1386,1387,1388 1390,1391,1392,1393,1394,1395,1396,1397,1398,1399,...5988
Powered by FlippingBook