BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 125

ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA
emäntäin lasten kanssa: ja Joseph ilmoitti isällensä, mikä paha sanoma
heistä kuului.
3. Mutta Israel rakasti Josephia enemmin kuin kaikkia muita lapsiansa,
että hän oli syntynyt hänelle vanhalla ijällänsä: ja teki hänelle kirjavan
hameen.
4. Kuin hänen veljensä näkivät, että hänen isänsä rakasti häntä enemmin
kuin kaikkia hänen veljiänsä, vihasivat he häntä; ja ei voineet puhutella
häntä ystävällisesti.
Ap. T.7:9. Ja ne patriarkat myivät kateudesta Josefin Egyptiin*. Ja
Jumala oli hänen kanssansa,
II. 5. Niin Joseph näki unen, ja ilmoitti sen veljillensä, josta he rupesivat
häntä enemmin vihaamaan.
6. Sillä hän oli sanonut heille, kuulkaas tätä unta, jonka minä näin.
7. Katso, me olimme sitovanamme jalallisia vainiolla ja minun jalalliseni
nousi ja seisoi; ja katso, teidän jalallisenne seisoivat ympärillä, ja
kumarsivat minun jalallistani.
8. Niin sanoivat hänen veljensä hänelle: sinäkö tulet meidän
kuninkaaksemme, kokonansa hallitsemaan meitä? Ja vihasivat häntä
vielä enemmin, hänen unensa ja puheensa tähden.
9. Ja hän taas näki toisen unen, ja jutteli sen veljillensä, ja sanoi: katso,
minä näin vielä unta: ja katso, aurinko, kuu ja yksitoista tähteä
kumarsivat minua.
10. Ja kuin hän sitä saneli isällensä ja veljillensä, nuhteli hänen isänsä
häntä ja sanoi hänelle: mikä uni se on, kuin sinä olet nähnyt? Pitääkö
minun ja sinun äitis ja veljes tuleman ja kumartaman meitämme sinun
edessäs maahan?
11. Ja hänen veljensä kadehtivat häntä; mutta hänen isänsä piti nämät
sanat mielessänsä.
III. 12. Koska hänen veljensä menivät kaitsemaan isänsä karjaa Sikemiin,
13. Sanoi Israel Josephille: eikö veljes kaitse karjaa Sikemissä? Tule,
1...,115,116,117,118,119,120,121,122,123,124 126,127,128,129,130,131,132,133,134,135,...5988
Powered by FlippingBook