BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1234

ENSIMMÄINEN KUNINGASTEN KIRJA
emännäksensä ottanut oli, sen esihuoneen kaltaisen.
II. 9. Nämät kaikki olivat kalliista kivistä, mitan jälkeen vuolluista ja
sahalla leikatuista sisältä ja ulkoa, perustuksesta kattoon asti, ja vielä
ulkoiselta puolen isoon pihaan saakka.
10. Perustukset olivat myös kalliista kivistä ja suurista kivistä: kymmenen
kyynärän kivistä ja kahdeksan kyynärän kivistä.
11. Ja niiden päällä oli muita kalliita kiviä mitan jälkeen vuoltuja ja myös
sedripuita.
12. Mutta sen suuren pihan ympäri oli kolme riviä vuoltuja kiviä ja yksi
rivi sedripuisia lautoja, niin myös Herran huoneen sisäpuolella ja
esihuoneen sisällä.
III. 13. Ja kuningas Salomo lähetti ja noudatti Hiramin Tyrosta,
2 Aika K.2:13. Niin lähetän minä nyt taitavan ja toimellisen miehen, jolla
ymmärrys on, nimittäin Huramabin,
14. Joka oli lesken poika Naphtalin suvusta, ja hänen isänsä oli myös
ollut Tyrolainen, vaskiseppä; ja hän oli taidolla, ymmärryksellä ja tiedolla
lahjoitettu*, kaikkinaisia vaskitöitä tekemään. Koska hän tuli kuningas
Salomon tykö, niin hän teki kaikki hänen työnsä.
2 Mos.31:3. Ja täytin hänen Jumalan hengellä: viisaudella ja
ymmärryksellä, ja tiedolla ja kaikkinaisella taidolla:
15. Ja hän valmisti kaksi vaskipatsasta, kummankin
kahdeksantoistakymmentä kyynärää korkiaksi, ja yhden langan
kahdentoistakymmenen kyynärän pituiseksi, kumpaakin patsasta
ympärinsä.
2 Kun. K.25:17. Yksi patsas oli kahdeksantoistakymmentä kyynärää
korkia, ja sen kruunu* oli myös vaskesta, joka kruunu oli kolme kyynärää
korkia, ja verkko ja granatin omenat ympäri kruunun olivat kaikki
vaskesta: tainkaltainen oli myös toinen patsas verkkoinensa+.
Jer.52:21. Mutta patsaat oli kumpikin kahdeksantoistakymmentä
kyynärää korkiat, ja kaksitoistakymmentä kyynärää nuoraa oli mitta
1...,1224,1225,1226,1227,1228,1229,1230,1231,1232,1233 1235,1236,1237,1238,1239,1240,1241,1242,1243,1244,...5988
Powered by FlippingBook