BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1039

ENSIMMÄINEN SAMUELIN KIRJA
kansan surmasi hän miekan terällä.
4. Mos.24:7. Veden pitää vuotaman hänen ämpäristänsä, ja hänen
siemenensä on paljoissa vesissä. Hänen kuninkaansa pitää oleman
korkiamman Agagia, ja hänen valtakuntansa pitää korotettaman.
9. Niin Saul ja kansa säästi Agagin, ja mitä parasta lampaista ja karjasta
oli, lihavia karitsoita ja syöttiläitä, ja kaikki mitä hyvä oli, ei he tahtoneet
hukuttaa niitä; mutta sen, mikä häijy oli ja ei kelvannut, he hukuttivat.
II. 10. Niin tapahtui Herran sana Samuelille, sanoen:
11. Minä kadun*, että minä olen tehnyt Saulin kuninkaaksi, sillä hän on
luopunut minusta ja ei täyttänyt minun sanojani; ja Samuel vihastui ja
huusi Herran tykö kaiken sen yön.
1. Mos.6:6. Ja Herra katui ihmisen tehneensä maan päälle, ja tuli
murheelliseksi sydämessänsä.
1. Mos.6:7. Ja Herra sanoi: Minä tahdon ihmisen, jonka minä loin,
hukuttaa maan päältä, hamasta ihmisestä niin karjaan asti, matoihin, ja
taivaan lintuihin asti; sillä minä kadun, että minä niitä tehnyt olen.
12. Ja Samuel nousi varhain huomeneltain kohtaamaan Saulia, ja
Samuelille oli sanottu Saulin tulleeksi Karmeliin, ja panneeksi voiton
merkin, ja vaeltaneeksi ympäri, ja tulleeksi Gilgaliin.
13. Kuin Samuel tuli Saulin tykö, sanoi Saul hänelle: siunattu ole sinä
Herralta; minä olen täyttänyt Herran sanan.
14. Samuel vastasi: mikä siis on tämä lammasten määkynä minun
korvissani ja karjan ammuminen, jonka minä kuulen?
15. Saul sanoi: Amalekilaisilta ovat he ne tuoneet; sillä kansa säästi
parhaita lampaista ja karjasta, Herran sinun Jumalas uhrin tähden; ne
muut olemme me hävittäneet.
16. Mutta Samuel sanoi Saulille: salli että minä sanon sinulle, mitä Herra
on puhunut minun kanssani tänä yönä. Hän sanoi hänelle: puhu!
17. Samuel sanoi: eikö se näin ole? Kuin sinä olit vähäinen sinun silmäis
edessä, tulit sinä Israelin sukukuntain pääksi, ja Herra voiteli sinun
1...,1029,1030,1031,1032,1033,1034,1035,1036,1037,1038 1040,1041,1042,1043,1044,1045,1046,1047,1048,1049,...5988
Powered by FlippingBook