33/38 ALAVIITTEINEEN - page 770

Viides Mooseksen kirja
769
ei kukaan ole saanut tietää
hänen hautaansa tähän
päivään asti.
Juud. 1:9 Mutta ei ylienkeli
Miikaelkaan, kun riiteli ja
väitteli perkeleen kanssa
Mooseksen ruumiista, rohjennut
lausua herjaavaa tuomiota,
vaan sanoi: Rangaiskoon sinua
Herra!
7. Ja Mooses oli kuollessaan
sadan kahdenkymmenen
vuoden vanha, mutta hänen
silmänsä eivät olleet
hämärtyneet, eikä hänen
elinvoimansa ollut kadonnut.
5. Moos. 31:2 hän sanoi heille:
Minä olen nyt sadan
kahdenkymmenen vuoden
vanha; en voi enää mennä ja
tulla, ja Herra on sanonut
minulle: 'Sinä et mene tämän
Jordanin yli.'
8. Ja israelilaiset itkivät
Moosesta Mooabin arolla
kolmekymmentä päivää; sitten
päättyi Mooseksen muistoksi
vietetty itku- ja suruaika.
4. Moos. 20:29 Ja kun koko
kansa sai tietää, että Aaron oli
kuollut, niin he itkivät Aaronia
kolmekymmentä päivää, koko
Israelin heimo.
9. Ja Joosua, Nuunin poika, oli
täynnä viisauden henkeä, sillä
Mooses oli pannut kätensä
hänen päällensä; ja israelilaiset
tottelivat häntä ja tekivät,
niinkuin Herra oli Moosekselle
käskyn antanut.
4. Moos. 27:18 Ja Herra sanoi
Moosekselle: Ota Joosua,
Nuunin poika, mies, jossa on
Henki, ja pane kätesi hänen
päällensä.
10. Mutta Israelissa ei enää
noussut yhtäkään sellaista
profeettaa kuin Mooses, jonka
kanssa Herra seurusteli
kasvoista kasvoihin;
2. Moos. 33:11 Ja Herra
puhutteli Moosesta kasvoista
kasvoihin, niinkuin mies
puhuttelee toista. Sitten
Mooses palasi takaisin leiriin;
mutta Joosua, Nuunin poika,
1...,760,761,762,763,764,765,766,767,768,769 771,772,773,774,775,776,777,778,779,780,...5896
Powered by FlippingBook