33/38 ALAVIITTEINEEN - page 5761

Johanneksen ilmestys
5760
Korkeinta vastaan ja hävittää
Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii
muuttamaan ajat ja lain, ja ne
annetaan hänen käteensä
ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja
puoleksi ajaksi.
Dan. 12:7 Ja minä kuuntelin
pellavapukuista miestä, joka oli
virran vetten yläpuolella, ja hän
nosti oikean ja vasemman
kätensä taivasta kohti ja
vannoi hänen kauttansa, joka
elää iankaikkisesti: Siihen on
vielä aika, kaksi aikaa ja puoli
aikaa. Ja kun pyhän kansan
yhden osan hajotus on
loppunut, silloin nämä kaikki
täyttyvät.
Ilm. 11:2 Mutta temppelin
ulkopuolella oleva esikartano
erota pois, äläkä sitä mittaa,
sillä se on annettu
pakanakansoille; ja he tallaavat
pyhää kaupunkia
neljäkymmentäkaksi kuukautta.
Ilm. 17:3 Ja hän vei minut
hengessä erämaahan. Siellä
minä näin naisen istuvan
helakanpunaisen pedon
selässä; peto oli täynnä
pilkkaavia nimiä, ja sillä oli
seitsemän päätä ja kymmenen
sarvea.
15. Ja käärme syöksi
kidastansa vaimon jälkeen
vettä niinkuin virran,
saattaakseen hänet virran
vietäväksi.
16. Mutta maa auttoi vaimoa:
maa avasi suunsa ja nieli
virran, jonka lohikäärme oli
syössyt kidastansa.
17. Ja lohikäärme vihastui
vaimoon ja lähti käymään
sotaa muita hänen
jälkeläisiänsä vastaan, jotka
pitävät Jumalan käskyt ja joilla
on Jeesuksen todistus.
1Moos. 3:15 Ja minä panen
vainon sinun ja vaimon välille
ja sinun siemenesi ja hänen
siemenensä välille; se on
polkeva rikki sinun pääsi, ja
sinä olet pistävä sitä
kantapäähän.
1Joh. 5:10 Joka uskoo
Jumalan Poikaan, hänellä on
todistus itsessänsä; joka ei
usko Jumalaa, tekee hänet
valhettelijaksi, koska hän ei
usko sitä todistusta, jonka
Jumala on todistanut
1...,5751,5752,5753,5754,5755,5756,5757,5758,5759,5760 5762,5763,5764,5765,5766,5767,5768,5769,5770,5771,...5896
Powered by FlippingBook