33/38 ALAVIITTEINEEN - page 5654

Johanneksen ilmestys
5653
syntiä ja saastaisuutta vastaan.
Matt. 24:30 Ja silloin Ihmisen
Pojan merkki näkyy taivaalla, ja
silloin kaikki maan sukukunnat
parkuvat; ja he näkevät Ihmisen
Pojan tulevan taivaan pilvien
päällä suurella voimalla ja
kirkkaudella.
Matt. 26:64 Jeesus sanoi
hänelle: Sinäpä sen sanoit.
Mutta minä sanon teille:
tästedes te saatte nähdä
Ihmisen Pojan istuvan Voiman
oikealla puolella ja tulevan
taivaan pilvien päällä.
Joh. 19:37 Ja vielä sanoo
toinen kirjoitus: He luovat
katseensa häneen, jonka he
ovat lävistäneet.
Ap. t. 1:11 ja nämä sanoivat:
Galilean miehet, mitä te
seisotte ja katsotte taivaalle?
Tämä Jeesus, joka otettiin
teiltä ylös taivaaseen, on tuleva
samalla tavalla, kuin te näitte
hänen taivaaseen menevän.
1Tess. 1:10 ja odottamaan
taivaista hänen Poikaansa,
jonka hän on herättänyt
kuolleista, Jeesusta, joka
pelastaa meidät tulevasta
vihasta.
1Tess. 4:17 sitten meidät, jotka
olemme elossa, jotka olemme
jääneet tänne, temmataan
yhdessä heidän kanssaan
pilvissä Herraa vastaan
yläilmoihin; ja niin me saamme
aina olla Herran kanssa.
8. Minä olen A ja O, sanoo
Herra Jumala, joka on ja joka
oli ja joka tuleva on,
Kaikkivaltias.
2Moos. 3:14 Jumala vastasi
Moosekselle: Minä olen se, joka
minä olen. Ja hän sanoi vielä:
Sano israelilaisille näin: 'Minä
olen' lähetti minut teidän
luoksenne.
Jes. 41:4 Kuka on tämän
tehnyt ja toimittanut? Hän, joka
alusta asti kutsuu sukupolvet
esiin: minä, Herra, joka olen
ensimmäinen ja viimeisten
luona vielä sama.
Jes. 44:6 Näin sanoo Herra,
Israelin kuningas, ja sen
lunastaja, Herra Sebaot: Minä
olen ensimmäinen, ja minä
olen viimeinen, ja paitsi minua
ei ole yhtäkään Jumalaa.
Jes. 48:12 Kuule minua,
1...,5644,5645,5646,5647,5648,5649,5650,5651,5652,5653 5655,5656,5657,5658,5659,5660,5661,5662,5663,5664,...5896
Powered by FlippingBook