33/38 ALAVIITTEINEEN - page 5119

Paavalin kirje galatalaisille
5118
kaivaneet silmät päästänne ja
antaneet minulle.
16. Onko minusta siis tullut
teidän vihamiehenne sentähden,
että minä puhun teille
totuuden?
Aam. 5:10 He vihaavat sitä,
joka portissa oikeutta puoltaa,
ja totuuden puhuja on heille
kauhistus.
17. Heillä on intoa teidän
hyväksenne, mutta ei oikeata;
vaan he tahtovat eristää teidät,
että teillä olisi intoa heidän
hyväksensä.
Room. 10:2 Sillä minä todistan
heistä, että heillä on kiivaus
Jumalan puolesta, mutta ei
taidon mukaan;
2 Kor. 11:2 Sillä minä kiivailen
teidän puolestanne Jumalan
kiivaudella; minähän olen
kihlannut teidät miehelle,
yhdelle ainoalle, asettaakseni
Kristuksen eteen puhtaan
neitsyen.
18. On hyvä, jos osoitetaan
intoa hyvässä asiassa aina,
eikä ainoastaan silloin, kun
minä olen teidän tykönänne.
19. Lapsukaiseni, jotka minun
jälleen täytyy kivulla synnyttää,
kunnes Kristus saa muodon
teissä,
Room. 8: Sillä ne, jotka hän on
edeltä tuntenut, hän on myös
edeltä määrännyt Poikansa
kuvan kaltaisiksi, että hän olisi
esikoinen monien veljien
joukossa;
1 Kor. 4:15 Sillä vaikka teillä
olisi kymmenentuhatta
kasvattajaa Kristuksessa, niin ei
teillä kuitenkaan ole monta
isää; sillä minä teidät synnytin
evankeliumin kautta
Kristuksessa Jeesuksessa.
Fil. 1:10 voidaksenne tutkia,
mikä paras on, että te
Kristuksen päivään saakka
olisitte puhtaat ettekä
kenellekään loukkaukseksi,
Jaak. 1:18 Tahtonsa mukaan
hän synnytti meidät totuuden
sanalla, ollaksemme hänen
luotujensa esikoiset.
20. tahtoisinpa nyt olla teidän
tykönänne ja äänenikin
1...,5109,5110,5111,5112,5113,5114,5115,5116,5117,5118 5120,5121,5122,5123,5124,5125,5126,5127,5128,5129,...5896
Powered by FlippingBook