33/38 ALAVIITTEINEEN - page 5069

Paavalin toinen kirje korinttolaisille
5068
mielen mukaan, vaan niinkuin
mieletön.
18. Koska niin monet
kerskaavat lihan mukaan, niin
kerskaan minäkin.
2 Kor. 10:13 Me taas emme
rupea kerskaamaan yli määrän,
vaan ainoastaan sen määrätyn
vaikutusalan mukaan, minkä
Jumala on asettanut meille
määräksi, ulottuaksemme
teihinkin asti.
2 Kor. 12:5-6 Tästä miehestä
minä kerskaan, mutta itsestäni
en kerskaa, paitsi
heikkoudestani.
6. Sillä jos tahtoisinkin
kerskata, en olisi mieletön, sillä
minä puhuisin totta; mutta
minä pidättäydyn siitä, ettei
kukaan ajattelisi minusta
enempää, kuin mitä näkee
minun olevan tai mitä hän
minusta kuulee.
Fil. 3:3-4 Sillä oikeita
ympärileikattuja olemme me,
jotka Jumalan Hengessä
palvelemme Jumalaa ja
kerskaamme Kristuksessa
Jeesuksessa, emmekä luota
lihaan,
4. vaikka minulla on, mihin
luottaa lihassakin. Jos kuka
muu luulee voivansa luottaa
lihaan, niin voin vielä enemmän
minä,
19. Tehän hyvin suvaitsette
mielettömiä, kun itse olette niin
mieleviä.
1 Kor. 4:10 me olemme
houkkia Kristuksen tähden,
mutta te älykkäitä Kristuksessa,
me olemme heikkoja, mutta te
väkeviä; te kunnioitettuja, mutta
me halveksittuja.
20. Tehän suvaitsette, että joku
teidät orjuuttaa, että joku
teidät syö puhtaaksi, että joku
teidät saa saaliiksensa, että
joku itsensä korottaa, että joku
lyö teitä kasvoihin.
21. Häpeäkseni sanon: tähän
me kyllä olemme olleet liian
heikkoja. Mutta minkä joku
toinen uskaltaa - puhun kuin
mieletön - sen uskallan
minäkin.
2 Kor. 10:10 Sillä hänen
kirjeensä ovat, sanotaan, kyllä
1...,5059,5060,5061,5062,5063,5064,5065,5066,5067,5068 5070,5071,5072,5073,5074,5075,5076,5077,5078,5079,...5896
Powered by FlippingBook