Paavalin kirje roomalaisille
4770
työssämme ja kättemme
vaivoissa viljellessämme maata,
jonka Herra on kironnut.
21. koska itse luomakuntakin
on tuleva vapautetuksi
turmeluksen orjuudesta
Jumalan lasten kirkkauden
vapauteen.
Ap. t. 3:21 Taivaan piti
omistaman hänet niihin aikoihin
asti, jolloin kaikki jälleen
kohdallensa asetetaan, mistä
Jumala on ikiajoista saakka
puhunut pyhäin profeettainsa
suun kautta.
2Piet. 3:13 Mutta hänen
lupauksensa mukaan me
odotamme uusia taivaita ja
uutta maata, joissa
vanhurskaus asuu.
Ilm. 21:5 Ja valtaistuimella
istuva sanoi: Katso, uudeksi
minä teen kaikki. Ja hän sanoi:
Kirjoita, sillä nämä sanat ovat
vakaat ja todet.
22. Sillä me tiedämme, että
koko luomakunta yhdessä
huokaa ja on synnytystuskissa
hamaan tähän asti;
23. eikä ainoastaan se, vaan
myös me, joilla on Hengen
esikoislahja, mekin huokaamme
sisimmässämme, odottaen
lapseksi-ottamista, meidän
ruumiimme lunastusta.
Jes. 25:9 Ja sinä päivänä
sanotaan: Katso, tämä on
meidän Jumalamme, jota me
odotimme meitä pelastamaan;
tämä on Herra, jota me
odotimme: iloitkaamme ja
riemuitkaamme pelastuksesta,
jonka hän toi.
Luuk. 21:28 Mutta kun nämä
alkavat tapahtua, niin
rohkaiskaa itsenne ja nostakaa
päänne, sillä teidän
vapautuksenne on lähellä.
2Kor. 5:2 Sentähden me
huokaammekin ikävöiden, että
saisimme pukeutua taivaalliseen
majaamme,
2Kor. 5:4-5 Sillä me, jotka
olemme tässä majassa,
huokaamme raskautettuina,
koska emme tahdo riisuutua,
vaan pukeutua, että elämä
nielisi sen, mikä on kuolevaista.
5. Mutta se, joka on
valmistanut meidät juuri tähän,