33/38 ALAVIITTEINEEN - page 4558

Apostolien teot
4557
Joosua, Nuunin poika, ja
israelilaisten sukukuntien
perhekunta-päämiehet jakoivat
heille
2. arvalla perintöosiksi sen
käskyn mukaisesti, jonka Herra
oli yhdeksästä ja puolesta
sukukunnasta antanut
Mooseksen kautta.
Ps. 78: 55 Hän karkoitti
pakanat pois heidän tieltänsä,
jakoi ne heille arvalla
perintöosaksi ja antoi Israelin
sukukuntain asua niiden
majoissa.
20. Näin kului noin neljäsataa
viisikymmentä vuotta. Sen
jälkeen hän antoi heille
tuomareita profeetta Samueliin
saakka.
Tuom. 2: 16 Silloin Herra
herätti tuomareita, jotka
pelastivat heidät heidän
ryöstäjäinsä käsistä.
Tuom. 2: 18 Kun siis Herra
herätti heille tuomareita, niin
Herra oli tuomarin kanssa ja
pelasti heidät heidän
vihollistensa käsistä niin
kauaksi aikaa, kuin tuomari eli;
sillä Herran tuli sääli, kun he
voihkivat sortajainsa ja
vaivaajainsa käsissä.
Tuom. 3: 9 Mutta israelilaiset
huusivat Herraa, ja Herra
herätti israelilaisille vapauttajan,
joka heidät vapautti, Otnielin,
Kenaan, Kaalebin nuoremman
veljen, pojan.
1Sam. 3: 20 Ja koko Israel
Daanista Beersebaan asti tiesi,
että Samuelille oli uskottu
Herran profeetan tehtävä.
1Sam. 7: 15 Samuel oli
tuomarina Israelissa koko
elinaikansa.
21. Ja sitten he anoivat
kuningasta, ja Jumala antoi
heille Saulin, Kiisin pojan,
miehen Benjaminin
sukukunnasta,
neljäksikymmeneksi vuodeksi.
1Sam. 8: 5 ja sanoivat hänelle:
Katso, sinä olet käynyt
vanhaksi, eivätkä poikasi vaella
sinun teitäsi. Niin aseta nyt
meille oikeutta jakamaan
kuningas, jollainen kaikilla
muillakin kansoilla on.
1Sam. 9: 16 Huomenna tähän
1...,4548,4549,4550,4551,4552,4553,4554,4555,4556,4557 4559,4560,4561,4562,4563,4564,4565,4566,4567,4568,...5896
Powered by FlippingBook