33/38 ALAVIITTEINEEN - page 4475

Apostolien teot
4474
edeltä ilmoittanut kaikkien
profeettain suun kautta, että
nimittäin hänen Voideltunsa piti
kärsimän.
Ps. 22: 1-22 Veisuunjohtajalle;
veisataan kuin: Aamuruskon
peura; Daavidin virsi.
2. Jumalani, Jumalani, miksi
minut hylkäsit? Miksi olet
kaukana, et auta minua, et
kuule valitukseni sanoja?
3. Jumalani, minä huudan
päivällä, mutta sinä et vastaa,
ja yöllä, enkä voi vaieta.
4. Ja kuitenkin sinä olet Pyhä,
jonka istuin on Israelin
kiitosvirtten keskellä.
5. Meidän isämme luottivat
sinuun, he luottivat, ja sinä
pelastit heidät.
6. He huusivat sinua ja
pelastuivat; he luottivat sinuun
eivätkä tulleet häpeään.
7. Mutta minä olen mato enkä
ihminen, ihmisten pilkka ja
kansan hylky.
8. Kaikki, jotka minut näkevät,
pilkkaavat minua, levittelevät
suutansa, nyökyttävät ilkkuen
päätään:
9. Jätä asiasi Herran haltuun.
Hän vapahtakoon hänet, hän
pelastakoon hänet, koska on
häneen mielistynyt.
10. Sinähän vedit minut äitini
kohdusta, sinä annoit minun
olla turvassa äitini rinnoilla;
11. sinun huomaasi minä olen
jätetty syntymästäni saakka,
sinä olet minun Jumalani
hamasta äitini kohdusta.
12. Älä ole minusta kaukana,
sillä ahdistus on läsnä, eikä
auttajaa ole.
13. Minua saartavat väkevät
sonnit, Baasanin härät
piirittävät minut,
14. avaavat kitansa minua
vastaan, niinkuin raatelevat,
kiljuvat leijonat.
15. Niinkuin vesi minä olen
maahan vuodatettu; kaikki
minun luuni ovat irti
toisistansa; minun sydämeni on
niinkuin vaha, se on sulanut
minun rinnassani.
16. Minun voimani on
kuivettunut kuin saviastian siru,
ja kieleni tarttuu suuni lakeen,
ja sinä lasket minut alas
kuoleman tomuun.
17. Sillä koirat minua piirittävät,
pahain parvi saartaa minut,
1...,4465,4466,4467,4468,4469,4470,4471,4472,4473,4474 4476,4477,4478,4479,4480,4481,4482,4483,4484,4485,...5896
Powered by FlippingBook