33/38 ALAVIITTEINEEN - page 4226

Luukkaan evankeliumi
4225
ole.
5. Ja kun muutamat puhuivat
pyhäköstä, kuinka se oli
kauniilla kivillä ja
temppelilahjoilla kaunistettu,
sanoi hän:
2Makk 3:2-7 Tyhmien silmissä
he tosin näyttävät kuolleilta, ja
heidän eroansa täältä pidetään
onnettomuutena,
3. heidän lähtöänsä meidän
tyköämme perikatona; mutta he
ovat rauhassa.
4. Sillä vaikka heitä
kuritetaankin ihmisten mielestä
niin heidän toivonsa on täynnä
kuolemattomuutta,
5. ja kärsittyänsä vähän
kuritusta he saavat osaksensa
paljon hyvyyttä; sillä Jumala
koetteli heitä ja havaitsi heidät
itselleen arvollisiksi.
6. Niinkuin kultaa
sulatusuunissa hän heitä
koetteli, ja niinkuin uhrilahjan
hän otti heidät vastaan.
7. Sinä aikana, jolloin heitä
etsiskellään, he loistavat
kirkkaasti, ja niinkuin kipinät
oljissa he nopeasti rientävät.
2Makk 9:16 Vaivoin me
käsitämme nämä maalliset ja
työläästi löydämme sen, mikä
käden ulottuvilla on; kuka siis
voi tutkia taivaalliset?
6. Päivät tulevat, jolloin tästä,
mitä katselette, ei ole jäävä
kiveä kiven päälle, maahan
jaottamatta.
1Kun. 9:7-8 niin minä hävitän
Israelin siitä maasta, jonka olen
antanut heille, ja temppelin,
jonka minä olen pyhittänyt
nimelleni, minä heitän pois
kasvojeni edestä; ja Israel tulee
sananparreksi ja pistopuheeksi
kaikille kansoille.
8. Ja tämä temppeli on tosin
korkein, mutta jokainen, joka
kulkee siitä ohi, on tyrmistyvä
ja viheltävä; ja kun kysytään:
'Miksi on Herra tehnyt näin
tälle maalle ja tälle
temppelille?'
Jer. 26:18 "Miika,
mooresetilainen, ennusti
Hiskian, Juudan kuninkaan,
päivinä ja sanoi kaikelle
Juudan kansalle näin: Näin
sanoo Herra Sebaot: 'Siion
1...,4216,4217,4218,4219,4220,4221,4222,4223,4224,4225 4227,4228,4229,4230,4231,4232,4233,4234,4235,4236,...5896
Powered by FlippingBook