33/38 ALAVIITTEINEEN - page 3856

Matteuksen evankeliumi
3855
18. ja joka on pellolla, älköön
palatko takaisin noutamaan
vaippaansa.
19. Voi raskaita ja imettäväisiä
niinä päivinä!
Luuk. 23:29 Sillä katso, päivät
tulevat, jolloin sanotaan:
'Autuaita ovat hedelmättömät
ja ne kohdut, jotka eivät ole
synnyttäneet, ja rinnat, jotka
eivät ole imettäneet.'
20. Mutta rukoilkaa, ettei
teidän pakonne tapahtuisi
talvella eikä sapattina.
2 Moos. 16:29 Katsokaa, Herra
on antanut teille sapatin;
sentähden hän antaa teille
kuudentena päivänä kahden
päivän leivän. Olkoon jokainen
alallaan, älköönkä kukaan
lähtekö paikaltansa
seitsemäntenä päivänä.
21. Sillä silloin on oleva suuri
ahdistus, jonka kaltaista ei ole
ollut maailman alusta hamaan
tähän asti eikä milloinkaan
tule.
Dan. 12:1 Siihen aikaan nousee
Miikael, se suuri enkeliruhtinas,
joka seisoo sinun kansasi
lasten suojana. Ja se on oleva
ahdistuksen aika, jonka
kaltaista ei ole ollut siitä
saakka, kuin kansoja on ollut,
hamaan siihen aikaan asti.
Mutta siihen aikaan pelastetaan
sinun kansasi, kaikki, jotka
kirjaan kirjoitetut ovat.
Ilm. 7:14 Ja minä sanoin
hänelle: Herrani, sinä tiedät
sen. Ja hän sanoi minulle:
Nämä ovat ne, jotka siitä
suuresta ahdistuksesta tulevat,
ja he ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan
veressä.
22. Ja ellei niitä päiviä olisi
lyhennetty, ei mikään liha
pelastuisi; mutta valittujen
tähden ne päivät lyhennetään.
23. Jos silloin joku sanoo
teille: 'Katso, täällä on Kristus',
tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
Luuk. 17:23 Ja teille sanotaan:
'Katso, tuolla hän on!' 'Katso,
täällä!' Älkää menkö sinne
älkääkä juosko perässä.
1...,3846,3847,3848,3849,3850,3851,3852,3853,3854,3855 3857,3858,3859,3860,3861,3862,3863,3864,3865,3866,...5896
Powered by FlippingBook