33/38 ALAVIITTEINEEN - page 324

Toinen Mooseksen kirja
323
15. Kunkin kaistan pituus oli
kolmekymmentä kyynärää ja
leveys neljä kyynärää; niillä
yhdellätoista kaistalla oli sama
mitta.
16. Kaistat liitettiin yhteen, viisi
kaistaa erikseen ja kuusi
kaistaa erikseen.
17. Ja viisikymmentä silmukkaa
tehtiin toisen yhdistetyn
kappaleen viimeisen kaistan
reunaan ja viisikymmentä
silmukkaa toisen yhdistetyn
kappaleen vastaavan kaistan
reunaan.
18. Sitten tehtiin viisikymmentä
vaskihakasta, joilla teltta
liitettiin yhteen, niin että siitä
tuli yhtenäinen.
19. Vielä tehtiin teltalle peite
punaisista oinaannahoista ja
sen päälle vielä toinen peite
sireeninnahoista.
20. Asumuksen laudat tehtiin
akasiapuusta, pystyyn
asetettaviksi.
2. Moos. 26:15 Asumuksen
laudat tee akasiapuusta,
pystyyn asetettaviksi.
21. Jokainen lauta oli
kymmentä kyynärää pitkä ja
puoltatoista kyynärää leveä.
22. Jokaisessa laudassa oli
kaksi tappia, jotka olivat
poikkilistalla yhdistetyt
keskenään; näin tehtiin kaikki
asumuksen laudat.
23. Ja asumuksen lautoja
tehtiin kaksikymmentä lautaa
eteläpuolta varten.
24. Ja tehtiin neljäkymmentä
hopeajalustaa
kahdenkymmenen laudan alle,
aina kaksi jalustaa kunkin
laudan alle, sen kahta tappia
varten.
25. Samoin asumuksen toista
sivua, pohjoispuolta, varten
tehtiin kaksikymmentä lautaa,
26. ja neljäkymmentä
hopeajalustaa, aina kaksi
jalustaa kunkin laudan alle.
27. Mutta asumuksen takasivua,
länsipuolta, varten tehtiin kuusi
lautaa.
28. Ja kaksi lautaa tehtiin
asumuksen peränurkkia varten,
29. ja ne olivat yhteenliitettyjä
kaksoislautoja ja alhaalta
alkaen kiinni toisissaan ylös
saakka, ensimmäiseen
renkaaseen asti; näin ne
1...,314,315,316,317,318,319,320,321,322,323 325,326,327,328,329,330,331,332,333,334,...5896
Powered by FlippingBook