33/38 ALAVIITTEINEEN - page 2842

Jeremian kirja
2841
Herran temppelin vuori seisova
vahvana, ylimmäisenä vuorista,
kukkuloista korkeimpana, ja
kaikki pakanakansat virtaavat
sinne.
Miika 4:1 Aikojen lopussa on
Herran temppelin vuori seisova
vahvana, ylimmäisenä vuorista,
ja se on oleva korkein
kukkuloista, ja sinne virtaavat
kansat.
18. Niinä päivinä on Juudan
heimo kulkeva Israelin heimon
kanssa, ja he tulevat yhdessä
pohjoisesta maasta siihen
maahan, jonka minä annoin
teidän isillenne perinnöksi.
19. Minä ajattelin: Kuinka
asetankaan sinut lasten
joukkoon ja annan sinulle
suloisen maan, ihanan
perintöosan, ihanimman
kansojen maista! Ja ajattelin:
Sinä olet kutsuva minua isäksi
etkä ole koskaan kääntyvä
minusta pois.
20. Mutta niinkuin vaimo on
uskoton puolisollensa, niin
olette te, Israelin heimo, olleet
uskottomat minulle, sanoo
Herra.
21. Kuule! Kalliokukkuloilta
kuuluu itku, israelilaisten
rukous, sillä he ovat vaeltaneet
väärää tietä, ovat unhottaneet
Herran, Jumalansa.
Jer. 2:32 Unhottaako neitsyt
koristeensa, morsian
koruvyönsä? Mutta minun
kansani on unhottanut minut
epälukuisina päivinä.
22. Palatkaa takaisin, te
luopuneet lapset, niin minä
parannan teidän
luopumuksenne. - Katso, me
tulemme sinun tykösi, sillä sinä
olet Herra, meidän Jumalamme.
23. Totisesti, petosta on, mitä
kukkuloilta kuuluu, pauhina
vuorilla. Totisesti, Herrassa,
meidän Jumalassamme, on
Israelin pelastus.
Ps. 3:9 Herrassa on pelastus;
sinun siunauksesi tulkoon sinun
kansallesi. Sela.
Ps. 68:20 Kiitetty olkoon Herra
joka päivä. Meitä kantaa
Jumala, meidän apumme. Sela.
Ps. 121:1 Matkalaulu. Minä
nostan silmäni vuoria kohti:
1...,2832,2833,2834,2835,2836,2837,2838,2839,2840,2841 2843,2844,2845,2846,2847,2848,2849,2850,2851,2852,...5896
Powered by FlippingBook