33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1525

Ensimmäinen aikakirja
1524
kuninkuuteen yhdessä koko
Israelin kanssa, tehdäkseen
hänet Israelin kuninkaaksi
Herran sanan mukaan.
2. Sam. 23:8 Nämä ovat
Daavidin sankarien nimet:
Jooseb-Bassebet,
tahkemonilainen, vaunusoturien
päällikkö, hän, joka heilutti
keihästään kahdeksansadan
kaatuneen yli yhdellä kertaa.
11. Tämä on Daavidin urhojen
luettelo: Jaasobeam,
hakmonilaisen poika, niiden
kolmen päällikkö, hän, joka
heilutti keihästään kolmensadan
kaatuneen yli yhdellä kertaa.
1. Aik. 27:2 Ensimmäisen
osaston, ensimmäisen
kuukauden osaston, johtajana
oli Jaasobeam, Sabdielin poika,
ja hänen osastossaan oli
kaksikymmentäneljä tuhatta;
12. Hänen jälkeensä Eleasar,
Doodon poika, ahohilainen, yksi
niistä kolmesta urhosta.
1. Aik. 27:4 Toisen kuukauden
osaston johtajana oli
ahohilainen Doodai; hänen
osastonsa johdossa oli myös
ruhtinas Miklot, ja hänen
osastossaan oli kaksikymmentä
neljä tuhatta.
13. Hän oli Daavidin kanssa
Pas-Dammimissa, kun
filistealaiset olivat kokoontuneet
sinne sotimaan. Ja siellä oli
peltopalsta täynnä ohraa. Ja
väki pakeni filistealaisia;
14. mutta he asettuivat
keskelle palstaa, saivat sen
pelastetuksi ja voittivat
filistealaiset; ja niin Herra antoi
suuren voiton.
15. Kerran lähti kolme niistä
kolmestakymmenestä
päälliköstä Daavidin luo
kalliolinnaan, Adullamin luolalle.
Ja filistealaisten joukko oli
leiriytynyt Refaimin tasangolle.
1. Sam. 22:1 Niin Daavid lähti
sieltä ja pääsi pakoon
Adullamin luolaan. Ja kun
hänen veljensä ja koko hänen
isänsä perhe kuulivat sen,
tulivat he sinne hänen
luoksensa.
1...,1515,1516,1517,1518,1519,1520,1521,1522,1523,1524 1526,1527,1528,1529,1530,1531,1532,1533,1534,1535,...5896
Powered by FlippingBook