33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1474

Toinen kuningasten kirja
1473
aikakirjassa.
6. Ja Joojakim meni lepoon
isiensä tykö. Ja hänen
poikansa Joojakin tuli
kuninkaaksi hänen sijaansa.
7. Egyptin kuningas ei enää
lähtenyt maastansa, sillä
Baabelin kuningas oli vallannut
kaiken, mikä oli Egyptin
kuninkaan omaa, Egyptin
purosta aina Eufrat-virtaan
saakka.
8. Joojakin oli kahdeksantoista
vuoden vanha tullessansa
kuninkaaksi, ja hän hallitsi
Jerusalemissa kolme kuukautta.
Hänen äitinsä oli nimeltään
Nehusta, Elnatanin tytär,
Jerusalemista.
2. Aik. 36:9 Joojakin oli
kahdeksantoista vuoden vanha
tullessaan kuninkaaksi, ja hän
hallitsi Jerusalemissa kolme
kuukautta ja kymmenen päivää.
Hän teki sitä, mikä on pahaa
Herran silmissä.
9. Hän teki sitä, mikä on
pahaa Herran silmissä, aivan
niinkuin hänen isänsä oli
tehnyt.
10. Siihen aikaan Baabelin
kuninkaan Nebukadnessarin
palvelijat tulivat Jerusalemiin, ja
kaupunki saarrettiin.
11. Ja Nebukadnessar,
Baabelin kuningas, ryntäsi
kaupunkiin, hänen palvelijainsa
saartaessa sitä.
12. Niin Joojakin, Juudan
kuningas, antautui Baabelin
kuninkaalle äitineen ja
palvelijoineen, päällikköineen ja
hoviherroineen. Ja Baabelin
kuningas otti hänet vangiksi
kahdeksantena
hallitusvuotenaan.
13. Ja hän vei pois sieltä
kaikki Herran temppelin ja
kuninkaan linnan aarteet, ja
hän rikkoi kaikki kultakalut,
jotka Israelin kuningas Salomo
oli teettänyt Herran temppeliin.
Tapahtui, niinkuin Herra oli
puhunut.
2. Kun. 20:17 Katso, päivät
tulevat, jolloin kaikki, mitä
sinun talossasi on ja mitä
sinun isäsi ovat koonneet
tähän päivään asti, viedään
pois Baabeliin; ei mitään jää
jäljelle, sanoo Herra.
1...,1464,1465,1466,1467,1468,1469,1470,1471,1472,1473 1475,1476,1477,1478,1479,1480,1481,1482,1483,1484,...5896
Powered by FlippingBook